Avoimien ovien päivä 21.2.2018

Tänään oli taas se päivä, jolloin pääsimme esittelemään läheisimmillemme, mitä me puuhaamme täällä aamun hämärinä tunteina. Lapsille Kupittaan Urheiluhalli tarjosi taas mahdollisuuden juosta vapaasti, ja sitähän he tuntuivat erityisesti odottaneen.

Pienimmät vieraamme keskittyivät taapertamiseen, hiukan isommat taas ottivat jo juoksuaskeleita.

Meitä oli paikalla kutakuinkin alle 450, koska kerran pullat riittivät.

 

 


 

Tallimestarimme avattua tilaisuuden hän kutsui paikalle pienet kunniavieraamme Haarla-Pikisaaren päiväkodista. Katsokaapa allaolevasta galleriasta, miten heidän keppijumppansa Sepon ohjauksessa sujui.




 

 

Meidän ensimmäinen ohjelmanumeromme oli ”Sä kasvoit neito kaunoinen” seisaaltaan laulettuna meidän vieraillemme. Musisoinnista vastasivat totuttuun tapaan oma duomme Aulis ja Ari.


Olli A. Manni

Turun Kaupungin tervehdyksen esitti meille Olli A. Manni.

Niin, ja lupasi todistajien läsnä ollessa liittyä Aarnen Talliin heti kohta ensi tilassa, jahka jää eläkkeelle.

Olisikohan pitänyt napata lupauksesta kiinni saman tien? Alaikärajamme kun on selvästikin jo ylitetty. Niin, ja kun tuo lainatakkikin niin hyvin näyttää istuvan.

Kuis’ on, Olli?


Jenna Walden TULE-keskuksesta

Fysioterapeutti Jenna Walldén TULE-keskuksesta kertoi meille esimerkein senioriliikunnan  perusperiaatteista ja – kuten kuvasta näkyy – esimerkkiryhmämme yritti seurata ohjeita tosi tarkkaan.

Siellä keskuksessa kannattaa käydä. Katso lisätietoja TULE-keskuksesta  


Onnitteluvuorossa olivat seuraavat talliveljet:

  • Turkka O. Lehtinen, 80v, oli liittynyt talliin 2004 ja sai hopeisen mitalin
  • Tarmo Koivisto, 80v, oli liittynyt talliin 2006 ja sai pronssisen mitalin

TURKKA O.LEHTINEN ja TARMO KOIVISTO


Uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin

Hannu Rinne ja Pekka Reuhkala.


Virallisen osuuden jälkeen

Reijo ohjasi vieraitamme keppijumpan saloihin.

Haarla-Pikisaaren päiväkodin kunniavieraamme ovat tässä Sepon keppijumppaohjauksessa.

Kuulehan Simo, mitä sää siinä oikeen puuhaat? Ai et pysty vastaamaan, vai?


Galleriassa on muita tapahtumakuvia.

 

Tallipäivä 14.2.2018

Huolimatta Talviolympialaisista PyeongChangissa

(vaan kuinkas se lausutaan?)

meitä oli paikalla 405.

Alla olevan kuvan liikkeellä tehostetaan mm. vatsalihaksia.

Tässä valmistaudutaan lankkuun,  joka kehittää syviä vatsalihaksia, ks. Lankku

 


Onnittelut

Onnittelimme seuraavia

  • Juhani Helkiö, 85v, liittyi Talliin 1999, sai hopeamitalin
  • Pekka Lahti, 80v, liittyi Talliin 2009, sai pronssimitalin
  • Alpo Mattila, 80v, liittyi Talliin 2015

Uusia talliveljiä

Uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin yksimielisesti Eero Huisko ja Pentti Nieminen


Lisää liikuntaa

Kun tätä kyykkyä tekee parikymmentä kertaa, niin jo pitäisi reiden lihasten venyä.

Tämä liike taas vaikuttaa myös vyötäröön

 

 

 

 

Hei, katsokaa kaikki! Minä jaksan nostaa tämän!

Lisää sankaritarinoita taas ensi kerralla.

Tallipäivä 7.2.2018

Meitä oli tullut paikalle 418. Ja nyt, kaikki samassa tahdissa!


Normaalin liikunnan  yhteydessä suoritettiin taas kattotarkastus.


Onnittelut

Onnittelimme
– Jarkko Kuuselaa, joka oli täyttänyt 75v ja liittynyt Talliin 2007, pronssimitalilla
– Teppo Sankolaa, joka oli täyttänyt 80v ja liittynyt Talliin 2011


Ja sitten puoli tuntia vaihtelevaa liikuntaa

minkä jälkeen yritimme satuttaa itseämme kepeillä.

Tässä Veikko ja Turre ennen harjoitusta, vielä ehjinä. Eikös tuo viereisen kuvan temppu näytä jo aika vaaralliselta?

 

 

Tallipäivä 24.1.2018

   Huolimatta lumituiskuisesta aamusta paikalle oli kuitenkin päässyt kokonaista 345 veljeä.


Onnittelut

 Onniteltavia oli paikalla yksi: talliin vuonna 2010 liittynyt Pentti Riimala, joka oli täyttänyt juuri 70 vuotta. Hänelle annettiin pronssinen mitali.


Uudet talliveljet

Uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin:
– Timo Kytöaho
– Juhani Meltola


Ja jos oikein tarkasti katsomme, vain Mikaelin kyynärpäät ja kantapäät koskettavat lattiaan. Sillai ! ;-))

 

Ja ne, jotka olivat tulleet autolla, saivat varautua rapsutukseen…


Tallipäivä 17.1.2018

Liikunta vähentää huonokuntoisten miesten äkillisiä sepelvaltimotautikuolemia

Kevyt liikunta, kuten puolen tunnin reipas kävely päivittäin, voi vähentää huonokuntoisten miesten riskiä äkilliseen sepelvaltimotautikuolemaan, todetaan lääketieteen lisensiaatti Magnus Hagnäsin väitöskirjassa, joka tarkastettiin Oulun yliopistossa perjantaina 12.1.2018.

Tutkimuksessa havaittiin, että runsaampi vapaa-ajan liikunta vähensi huonokuntoisten miesten sydänperäisen äkkikuoleman vaaraa. Sen sijaan hyväkuntoisten miesten keskuudessa liikunnan määrällä ei ollut vaikutusta äkkikuolemien esiintyvyyteen.

Huonokuntoisiksi luokiteltiin miehet, jotka eivät jaksaneet harrastaa keskiraskasta liikuntaa, kuten juoksua.

Lähdetäänpäs sitten liikkumaan ;-)) Simon ilmekin tässä alla kertoo, että hauskaa on!


 

Meidän liikunnanvetäjämme pitivät järjestäytymiskokouksen enne  varsinaisen liikunnan  aloitusta, tässä he ovat.


Onnittelut

Heikki Suominen täytti 75v ja sai Aarnen Tallin hopeisen mitalin.


Uudet talliveljet

Uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin Martti Kuitunen, Hannu Hurme ja Hannu Ojala . Tervetuloa!


Tässä vaihdetaan viikon kuulumisia ja samalla valmistaudutaan hölkkäämään.

Meitä oli hallissa 429 veljeä.


Keppijumppaa…

oli vetämässä Seppo Tihula. Vauhdikasta oli, katsokaa vaikka tätä Pentin tyylinäytettä…


 

Tallipäivä 10.1.2018

Aamuvenyttely

Sama liike, jolla ranskalainen ilmaisee, ettei tiedä asiasta mitään – siis olkien kohautus – on mitä parhain aamuvenyttelyliike.

Meitä oli paikalla 447 veljeä – yhteisrintamassa liikunnan puolesta.

Onnittelut


Onnittelimme seuraavia:

Erkki Haavisto, 80v
Kaaro Hupio, 80v, joka sai hopeamitalin sekä
Markku Mäkelä, 70v

Uusia Veljiä

oli tällä kertaa kaksi:
Juhani Meltola, 73v ja Risto Rönnemaa, 72v. Molemmat hyväksyttiin talliin.

Ja sitten, meidän

Kuntosaliohjaajamme,

Pekka Virtanen, Pentti Komulainen sekä Per-Erik Packalén,
jotka ovat paikalla, jos tarvitset neuvoja laitteiden käytössä.

Tallipäivä 03.01.2018

Aloitimme vuoden 2018

Joulukinkun sulatuksella

Heikkilän Riston johdolla. Meitä oli lopulta paikalla 392!

Eikös näytäkin tehokkaalta?


Virallinen osuus

Vuoden avajaisiksi lauloimme oman tunnuslaulumme – komiasti.

 


Onnittelut

Vuoden alun kunniaksi meillä olikin monta onniteltavaa:

Reijo Lehkonen 80v, standaari
Antti Joutsela, 80v, pronssimitali
Tapani Suominen,  75v
Tahvo Suikkanen, 75v
Pentti Jokinen, 80v, pronssimitali

Onnittelut!


Uudet talliveljet


Uusiksi Talliveljiksi hyväksyttiin Juhani Tailas, Jukka Marttila, Tapani Mertsalmi ja Matti Lehtinen.

Tervetuloa. Tämä oli hyvin pidetty uudenvuodenlupaus.


Vahdinvaihto

Meillä on ollut tähän mennessä neljä tallimestaria:
1972 – 1983     Aarne Haahtela
1983 – 2002   Arvo Majaranta
2002 – 2013   Erkki Koskinen
2013 –              Pekka Mäntsälä

Tänään päättyi Pekan 5-vuotinen vahtivuoro ja Tallimestarin kilpi siirtyi vuorostaan Reijo Halmeelle.


Pekka sai meiltä kiitokseksi Kunniakirjan (ks. Kunniakirja 20180103) sekä Standaarin no. 141.

Kiitos paljon panoksestasi Pekka!


Loppujumppa

Keppijumppaa veti Seppo Tihula. Katsokaapa muuten katsomoa: TYHJÄ! Muistaako joku, milloin viimeksi tällaista on tapahtunut? Tarkoittaa siis, että kaikki talliveljet olivat siirtyneet liikkumaan. ”Sillälailla!”, sanoisi Tarvajärvi.

Kyllä kun tästä vielä vähän kehitytään, päästään Moulin Rougeen sääriä heiluttamaan.

Tallipäivä 13.12.2017

Meitä oli paikalla 335 liikunnan ystävää.

Aamujumppaa veti Reijo Lehkonen (ks. myöh.)


Pidimme hiljaisen hetken keskuudestamme poistuneille talliveljille.


Vuoden 2017 Talliveli

on Reijo Lehkonen.


Onnittelut

Palkitsimme seuraavat talliveljet:

Ismo Suominen, 85v, Pronssimitali
Pekka Pesonen, 80v, Hopeamitali
Harri Hedman, 80v, Hopeamitali
Orvo Aarnio, 75v, Kunniakirja


Ja lopuksi…

Kuvaaja kiittää kärsivällisiä malleja tästä vuodesta


 

Tallipäivä 29.11.2017

Aamuaikaisella kuntosalillakin oli jo runsaasti väkeä paikalla.

Kannattaa noudattaa Simon esimerkkiä ja treenata tasapainolaudalla.


Aamujumppa

Meitä oli paikalla 396 veljeä.

Aarnen tallin aamuvoimistelu

Jos nyt ajateltaisiin, että tässä opetellaan puhumaan käsin, niin mitä Masa & Co. sanovat?


Tiedotteita


Onnittelut ja uudet jäsenet

Onnittelimme seuraavia: Tapani Laaksonen, 85v, liittynyt 1994, kultamitali Börje Hilden, 80v, Pronssimitali Juhani Rahkonen, 75v, Hopeamitali ja Timo Suominen, 80v, Hopeamitali

Toivotimme tervetulleiksi seuraavat uudet talliveljet: Hannu Jokinen ja Pertti Kiviluoto


Tässä harjoitellaan, miten joulukinkun saa sulamaan