Tallipäivä 15.4.2026

Meitä oli paikalla 228


Kuvia Aamuvoimistelusta

Ai että on kivaa!

Miks toi valo just minuun sojottaa?

Tuo punapaitainen näissä kuvissa on Mira AMK:sta, joka tulee vetämään meidän aamuvoimisteluamme ensi kerralla. Hän oli tutustumassa, millaisia liikkeitä meille uskaltaa teettää.


Tiedotuksia ja muuta virallisempaa

Turun perinteikäs liikuntayhdistys TUPI on järjestänyt työpaikkaliikuntaa jo vuodesta 1932. Mutta ajat muuttuvat ja tämän tyyppisen toiminnan kannatus on hiipunut. Vajaa kaksi vuotta sitten TS:ssa olikin tästä uutinen https://www.ts.fi/a/6337142.  Puheenjohtaja Antti Wihannon (vas.) mukaan yritysten kiinnostus toimintaa kohtaan on romahtanut, minkä takia päätös lopettamisesta tehtiin.

Seuran lopettamisesta seurasi, että kassassa oleville alle tuhannelle eurolle piti keksiä käyttökohde. Tuolla summalla kun ei pienikään porukka pitkään juhli, he päättivät tehdä senioreja tukevan päätöksen, ja lahjoittaa ne Aarnen Tallille. Kiitämme ja kumarramme!

Simo Rivala piti katsauksen seuran toimintaan vuosikynnenien aikana.

TUPI:n 50-vuotiskuva. Meidän Simo Rivalamme oikeassa laidassa.


Onnittelut

Tänään onniteltavavan oli Aarnen Haapanen, joka oli täyttänyt90  vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2005, ollut  siis mukana yli 20 vuotta. Onnittelimme häntä standaarilla.


Aarnen Tallin tukiyhdistyksen vuosikokous 2026

Puheenjohtajana toimi Jorma Hellsten ja sihteerinä Timo Kaarnisto. Alpo Rajaniemi esitteli tilinpäätöstietoja.

Kokouksessa oli läsnä lähes 10% jäsenkunnastamme. Millainenhan aihe saataisiin mukaan seuraavaan vuosikokoukseemme, että syntyisi oikea junttausmeininki ja sitä kautta kunnollista mielenkiintoa yhteisten asioiden päättämiseen?

Uusi hallitus kokoontuu
Aarnen Tallin tuki ry:n hallitus 2026

Hannu Tiainen, Tallimestari, Tiedotus
Timo Kaarnisto, Sihteeri
Alpo Rajaniemi, Taloudenhoito
Pekka Vanne, Liikunnanohjaus
Kari Keskikastari, IT
Pauli Keskikastari, Puvustus ja valokuvaus
Lauri Jaakkola, varajäsen
Pekka Nurmio, varajäsen

Tallipäivä 16.4.2025

Meitä talliveljiä oli paikalla 260


 Virallinen osuus

Tallimestari Markku Sariola ja sihteeri Olli Merjamaa olivat viranhoidossa viimeistä kertaa.


Onniteltavia

oli tällä kertaa vain yksi:

Markku Harilahti, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2009 ja sai hopeisen mitalin.


Tallimestari sai kiitoskukat



Aarnen Talli tukiyhdistys ry:n vuosikokous

Jorma Hellsten toimi kokouksen puheenjohtajana ja Alpo Rajaniemi sihteerinä.

Katsomo tyhjeni yllättävästi. Täytyy vaan sitten toivoa, että poislähteneet ovat tyytyväisiä meidän muiden päätöksiin.

 

Hans Virtanen teki ehdotuksen hallitukseen…

Hannu Tiainen valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja sai kaulaansa Tallimestarin lätkän.

Uusi hallitus kuvassa vasemmalta: Pekka Paasio, Pekka Vanne, Markku Hautala, Jorma Sonninen, Hannu Tiainen, Alpo Rajaniemi, Kari Keskikastari, Pauli Keskikastari ja Timo Kaarnisto.