10.12.2022 50-vuotisjuhla

Ennen juhlaa kävimme 9.12. viemässä tervehdyksen Aarnen Haahtelan haudalle


Odd Fellowsin sali oli viimeistä paikka myöten täynnä, 128:ko se luku oli?

Tässä sali vielä odottelee tulijoita. Pöytien editse kulkee ”laihdutuskuurille” joutunut Hans Virtanen (selitys: kyseessä on panoraamakuva, jonka ottohetkellä Hans sattui kulkemaan kuva-alan läpi).

Meidän mainiona kokkinamme oli Kari Turola.

Lisäksi meillä oli oma juomanlaskija ja tarjoiluhenkilökunta. Suurkiitos heille kaikille juhlan onnistumisesta.


Ruokaa oli ennakkopeloista huolimatta varattu selvästikin riittävästi


Tervetuliaissanat

lausui Tallimestari Markku Sariola.

Tilaisuuden juontajana toimi mainio Esko Aaltonen.


Tilaisuus aloitettiin Sana-Sepon eli Seppo Nesslingin upeasti riimittämällä Aarnen tallin 50-vuotismarssilla.

Kooste on nähtävissä osoitteessa  https://youtu.be/Onou331AYrE.


Juhlapuheen

piti meidän 50-vuotishistoriikistamme vastannut Ville Lehtinen.

Tallin historiassa on selvästi näkyvissä jo kolme erilaista sukupolvea:

  1. Perustajajoukko oli sodan käynyttä karaistunutta joukkoa ja sen mukaiset olivat myös Tallin säännöt ja niiden noudattaminen. Jos myöhästyit tallipäivästä, tuli eropassit!
  2. Seuraava sukupolvi oli sodan jälkeen aikuistuneita, jotka olivat kokeneet sodan jälkeisen puutteen ja jälleenrakennuksen ajan
  3. Nykyinen sukupolvi on pääosin rakennetussa Hyvinvointi-Suomessa kasvaneet, joiden myötä myös Tallin toimintatapoihin oli tullut joustavuutta.


Muistelmapuheen

piti jo vuodesta 1990 Talliin kuulunut Lippo Kaarnisto. Puheessa tuli varmasti useimmille täysin uusia asioita Aarnen tallin vuosikymmeniltä.


Esiintyjämme

Jaana Sula esitti mm. varsinkin meidän meidän Ylläksen kävijöillemme tutun ”Lapin Taikaa”.

Heikki Nummelin ei tarvinnut mikrofonia, kantavalla äänellä hän esitti tähän juhla- ja jouluaikaan sopivia lauluja.

Meidän vuoden 2018 Talliveljemme – Aulis Kotaviita ja Ari Hakulinen – esittivät Auliksen bravureita vuosien varrelta. Eskon mainioon esittelyyn Ari vastasi: ”Minä en ole Turun paras hanuristi, minä olen halvin!”. Mikä tietenkin herätti raikuvat aplodit juhlaväeltä.

Aulis sai kukkatervehdyksen kotiin vietäväksi. Kiitos vielä kerran, Aulis!

Juhlan päätteeksi lauloimme Tallipoikien valssin.

Reijo Mäkynen otti tilaisuudesta tämän videon.


Tässä on kuvakavalkadi juhlajoukosta

(klikkaa kuvaa suuremmaksi)