Tallipäivä 17.10.2018

Paikalle oli saapunut lähes ennätykselliset 401 veljeä. Kaikki kuvat on ottanut Pentti. E. Virtanen, mistä hänelle kiitos.


Onnitteluvuorossa olivat

  • Antero Leino, joka täytti 75 vuotta, liittyi talliin vuonna 2013 ja
  • Pentti Kajala,  joka täytti myös 75 vuotta, liittyi talliin vuonna 2010 ja sai nyt pronssimitalin

Uudeksi talliveljeksi hyväksyttiin Urho Laitinen


Ykkösryhmäkin sai uuden jäsenen

    

Tallipäivä 10.10.2018

Aamulämmittely

Muistathan, että kuntosalitila ei ole pelkästään meidän käytössämme. Tälläkin kerralla ensimmäinen kuntosali oli kokonaan varattu koululuokalle. Tällöin ovat kuitenkin yläkerran soutulaitteet käytössä ja kaikki mahtuvat.

Tässä on menossa 5 km:n kisa, kumpi voittaa?


Aamuvoimistelu

Lihasten lämmittely ennen klo 10 alkavaa  (mahdollisesti) raskaampaa osuutta varten tärkeää. On kuitenkin muistettava, että kukin tekee liikkeet oman kuntonsa mukaan. Kannattaa kuunnella kroppaansa, ettei tule lihasvaurioita.

Tänään meitä saapui paikalle 388


Onnittelut

Tämän päivän onniteltavina olivat

  • Veikko Mäkinen, joka oli juuri täyttänyt 85 vuotta. Hän liittyi Talliin vuonna 2003 ja sai nyt hopeamitalin.
  • Jorma Ekroth, joka täytti 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2008 ja sai nyt pronssimitalin.

Talliin uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin Markku Anttila, Viljo Hytönen ja Tapani Myllyniemi. Toivottavasti viihdytte seurassamme.


Loppujumpassa

venytellään lihakset kotiinlähtökuntoon. Muistathan, että kotonakin olisi hyvä tehdä samoja liikkeitä iltapäivällä, niin eivät lihakset kipeydy.

Ja tässä asennossa ollaan sitten seuraavat 60 sekuntia ;-}

Tallipäivä 3.10.2018

Lämmittelyjumpassa

ohjelman kuului erilaisten sorjasäärien esittelyä.


Tässä on Simon tyylinäyte.

Taka-alalla kuuluu huuto: ”Hei tulkaa kaikki kattomaa…”

 

 

 


Onnittelut

Tänään onnitteluvuorossa olivat

  • Heikki Lepistö, joka täytti 70 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2017.
  • Lauri Aulosalo, joka oli täyttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2005 ja sai hopeisen mitalin.
  • Ilkka Seppä, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2006 ja sai nyt pronssisen mitalin.


Juoksu/marssiosuuden taktiikkaa pohtimassa.


Kuvia loppujumpasta

Ja tässä opetellaan taas ponnistusta tyyliin Matti Nykänen.

 

Tallipäivä 26.9.2018

Tulipa vihdoin syksy meille Turkuunkin.

Heti aamusta pohje- ja muiden lihasten venytystä.

Ensin vasen jalka…

ja sitten oikea.


Onnittelut ja uudet jäsenet

Onnittelimme Jarmo Suomista, Atri Liljaa sekä Erkki Vuorta.

Uusiksi taliveljiksi hyväksyttiin Jaakko Palmu sekä Jarkko Maanpää

Tallipäivä 19.9.2018

Syyskauden kolmas tallipäivä avattiin komeassa säässä.

Kuntosalissa ja soutulaitteilla lämmiteltiin lihakset, että alkuverryttely sujuisi mutkitta.

Varsinkin soutulaiteporukka näyttää väsymättömältä, eikö totta?


Alkuverryttely

Kyllä Riston vetämän alkujumpan aikanakin jo näki, että syksyn osallistujaennätys lyödään.

Kun muu porukka on oikosenaan, ehtii päivän kuulumiset vaihtaa kaikessa rauhassa.


Sienineuvontaa

Sienineuvojamme Keijo Kulmala oli taas pystyttänyt esittelypöytänsä. On se vaan kummallista, että kun itse kulkee tämän syksyn sadetta odottavassa metsässä, niin hyvä kun edes yhden sienen löytää. Ja sitten on tämä meidän Keijo….
No ammattimies on aina ammattimies.


Tiedotettavaa

Tämän päivän onniteltavat

olivat Risto Suviala, joka oli liittynyt Talliin 2012 ja täytti nyt 70 v. ja Lars Backlund, joka oli liittynyt Talliin 2006 ja täytti nyt 75 v.

Joukkoomme hyväksyttiin yksimielisesti kolme uutta veljeä:

Seppo Aarnio, Hannu Snällström ja Seppo Rantanen.

Toivottavasti viihdytte.


Juoksutauko

Alla Esko lohduttaa uusia veljiämme: ”Pääsette ensi kerralla mukaan”.


Loppujumppa

Viimeisissä tutkimuksissa on todettu, että sohvalla loikoilukin käy kuntoliikunnasta. Kunhan sen tekee oikein.

Juuri noin. Massun alta täytyy näkyä valoa!

 

Kun tätä keppijumppaa katsoo, vaikuttaa aika ihmeeltä, ettei kukaan ole vielä onnistunut saamaan kepistä.

No niin. Paremmin ensi kerralla!

Koulujen ala-asteiden viestikarnevaali 29.5.2018

Koulujen ala-asteiden Viestikarnevaali

Koululiikunnanohjaus järjesti yhteistyössä Turun Urheiluliiton yleisurheilijoiden, Aarnen Tallilaisten, kouluvaarien sekä Puropellon ja L-V/Martin koulujen oppilastoimitsijoiden kanssa viestikarnevaalit tiistaina 29.5.2018 Paavo Nurmen stadionilla ja Karikon lenkillä.

Aarnen tallin veljet toimivat taas valvojina viestijuoksun reitillä. Alla kuvasatoa tapahtumasta.

 

Siltojen välissä, keskellä Turkua 23.5.2018

Aarnen Talli oli taas mukana Turun Vanhustyön neuvottelukunnan järjestämässä Siltojen välissä, keskellä Turkua -Ylös, ulos ja lenkille! – tapahtumassa.

Emeritus-arkkipiispa John Vikström esitti tervetuliaispuheen – aiheena myönteiset ja kielteiset sanat – päätyen siltoihin ja muureihin.

Emeritus-tallimestari Pekka Mäntsälä ohjasi lämmittelyjumppaa.

Kuvagalleria kertoo lisää tapahtumasta.

 

 

Rantojen kävely 16.5.2018

Huolimatta helteisestä säästä meitä lähti matkaan noin 90 + yksi koirapartio. Toivoa sopii, että kaikilla oli sään mukainen vaatetus ja nesteytys.

Seuraavassa kuvagalleriaa matkan varrelta.

 

Jaa, kävikö pojilla käry!? Ei sentään, lasissa on kylmää omenamehua – jäiden kera ;-))

Halisista tulijoilla tässä vaiheessa jo yli 13000 askelta.

SYKSYLLÄ TAAS TAVATAAN!

Tallipäivä 9.5.2018

Kevään viimeiseen tallipäivään osallistui 321 veljeä.

Ohjelmaa…

jatkettiin Aarnen Tallin omalla laululla.


 

Onnittelut

Tällä kertaa onnitteluvuorossa olivat

  • Tuomo Heinemaa, joka täytti juuri 90 vuotta. Hän oli liittynyt tallin vuonna 1991 ja sai standaarin.
  • Antti Heikkilä, on nyt 94-vuotias ja liittynyt talliin vuonna 1985. Hän on siis ollut mukana 33 vuotta!

 

Tuomo ja Antti ovat molemmat toimineet ansiokkaasti vetäjinä, josta toimesta me vihdoinkin päästämme heidät ansaitulle eläkkeelle. Kiitokseksi tästä urakasta molemmille annettiin erityinen plakaatti.

Onnittelut ja kiitokset vielä kerran!

 

 

Nähdään tallilla taas 5.9.2018.

 

Tallipäivä 2.5.2018

Tänään meitä oli 333. Kevätsiivoukset taitavat jo rajoittaa osallistumista.

Paikalla oli taas joukko nuoria kehittämässä taitojaan. Kotiin päästyäni kokeilin tuota kuvan esittämää harjoitusta omalla kuntopallolla. Ei ollut helppo. Ensin tietenkin piti keksiä tapa, jolla pysyy tasapainossa. En ole vielä oppinut, miten tuon toisen jalan saisi nostettua ylös ilman, että koko asetelma KAATUU!


Aamuvoimistelu

Alkulämmittelyn aikana pitäisi saada kaikki lihasryhmät käytyä läpi.

Onnitteluvuorossa

olivat

Aulis Saren
Rauno Luhtasela


 

Vetäjien koulutus

Kuten monet ehkä huomasivat, Jenna Waldén TULE-keskuksesta kiersi tallipäivänämme 7.3. arvioimassa meidän vetäjiämme. Tänään oli perusteellisempi palautetilaisuus. Seuraavat kuvat puhukoot puolestaan.

Alla olevassa kuvassa Jennan olkapää peittää tärkeät kirjaimet PPPP. Kysy niiden merkitystä  vetäjältäsi seuraavassa jumpassa. Yksi asia kannattaa muistaa: Kun harjoituksen rasitus on sinulle sopiva (ks. alla 15-17), pystyt vielä juttelemaan kaverisi kanssa.

Syksyllä saamme sitten nähdä, miten oppi on uponnut.

Vetäjät toivottavat hyvää kesää!