Tallipäivä 24.11.2021

Aamulla kadut olivat peilijäässä. Joku tallivelikin ihmetteli, kun niin moni tullessa työnsi pyöräänsä, onko ajotaito unohtunut? Selitys oli kuitenkin yksinketaisesti se, ettei pyörässä ollut nastarenkaita. Joku tallivelikin otti hallin edessä kunnolla ketoon ja lähti saman tien liikkaamaan takaisin kotiin. Toivottavasti mitään pahempaa ei käynyt.


Aamujumpassa

Meitä oli paikalla 263.


Onnitteluvuorossa oli

Antti Mäntylä, joka oli tätttänyt 80 vuotta. Hän oli liiittynyt Talliin vuoden 2007 alussa ja sai nyt hopeoidun mitalin.


Keppijumpassa

oli uusi vetäjä ja uudet kujeet. Tällaisiakaan liikkeitä ei ole vähään aikaan nähty.

Tallipäivä 17.11.2021

Konehuoneessa

oli uhkaavan hiljaista vielä varttia vaille kahdeksan. Kuinkahan monta tänne uskaltaa huolimatta AVI:n hiukan huolimattomasta ukaasista?

Soutulaitteessa kaksi kilometriä kesti karvan päälle 10 minuuttia. Parannettavaa ennen kevättä olisi vielä.


Aamuvenyttelyt

(klikkaa kuvia suuremmiksi)

Taustalla nuoret näyttivät, kuinka vetreitä heidän lihaksensa vielä ovat.

Tästä vaan ottamaan mallia!

 

 

 

 

 

 

 


Meitä tuli kuitenkin paikalle 270 veljeä.

  • Risto Heikkilältä kuulimme, että hänen liittyessään Talliin vuonna 2002 ensimmäisellä kerralla paikalla oli 280 veljeä. Olemme siis palannneet 20 vuoden takaiseen tilanteeseen.

Risto Heikkilältä kuultiin, että kun hän liittyi Talliin, ensimmäisellä kerralla paikalle kokoontui 280 veljeä. Olemme siis takaisin 20 vuoden takaisessa. Siitä on hyvä ponnistaa ylöspäin.


Päivän erikoiset

Turun Sanomien toimittaja Susanne Hiltunen valokuvaajineen (Jane Iltanen) tuli tekemään meistä juttua Ajassa-palstalle.  Tapasi meillä yllättäen nuoruuden työpaikan pomonsa.  Tässä linkki juttuun Turun sanomissa

Turun Seudun Vanhustuki Ry:stä

Kuntoilukummitoiminnan ohjaaja IIda Aulas ja Tukiystävätoiminnan suunnittelija Laura Tuominen kävivät kertomassa toiminnastaan ja toivoivat, että joku/jotkut meistä ”parempijalkaisista”  kiinnostuisivat tulemaan mukaan vanhuisen tukitoimintaan.

Kuntoilukummin tehtävänä on käydä joka toinen viikko vahhuksen luona, jolloin yhdessä hänen kanssaan tehdään ohjattuja harjoituksia. Käyntejä on neljä kuukauden ajan ja tehtävään saa perehdytyksen kummikurssilla.

Kursseja järjestetään yhdistyksen toimistolla Läntinen Pitkäkatu 33.

  • Ti 30.11.2021 klo 1.30-19.30 tai
  •  Ti 11.1.2022 klo 13-16

Ilmoittautumiset puhelimella 050 544 3313 tai kuntoilukummi@vanhustuki.fi.


Onnitteltavina olivat tänään

  • Matti Maisala, joka oli sunnuntaina täytttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin 8.12.1999. Oliko päätös liittymisestä kypsynyt Itsenäisyyspäivänä?
  • Penti Virtanen, joka oli juuri tiistaina täyttänyt 80 vuotta. Pentti liittyi Talliin 12.12.2001 eli hänellä tulee vielä ennen Puurojuhlaa siinäkin pyöreitä vuosia täyteen.
  • Molemmat saivat standaarit.


Uudet Talliveljet

Uusiksi tlliveljiksi olivat ehdolla Matti Keinänen ja Paul Gustafsson. Molemmat hyväksyttiin yksimielisesti. Tervetuloa joukkoomme.

Tallipäivä 10.11.2021

Meitä oli – ehkä sateen uhkaamana – paikalla 275.

Tällä kertaa kävi niin, että Tiedottajan kamera teki lakon. On nyt korjauksessa ja ensi kerralla on mukana varakamera(t).

Kuvista vastaa tällä kerralla Tallimestari Markku Sariola. Kiitos hänelle aktiivisuudesta.


Onniteltavat

Edellisestä seuraa kyllä myös se, että hopeisella mitalilla palkitun 75-vuotispäivänsankari Altti Keitaanniemen kuva tuhoutui. Se on siis otetava uusiksi seuraavalla kerralla.

Tallipäivä 3.11.2021

Kouluttajien koulutus

Ina kävi tarkistamassa, miten edellisen kerran opetukset olivat uponneet.


Aamuvoimistelu

Meitä oli lopulta paikalla 292 ukkoa. Pitää myöntää, että tätä näkyä katsellessa häivähtivät vanhat ajat mieleen.


 

Tiedonannot ja palkitsemiset

Onnitteluvuorossa

oli Keijo Kulmala, tietävä sienineuvojamme, joka täytti 85 vuotta. Hän oli liiittynyt Talliin vuonna 2005 ja sai nyt hopeoidun mitalin.


Uudet talliveljet

Ehdokkaita uusiksi talliveljiksi  tällä kerta tasn yksi –  Raimo Laukkanen. Hyväksyimme hänet suoraa päätä.


Juoksut

tai kävelyltä tuo kyllä näytti.

Loppuvoimistelu

Tallipäivä 27.10.2021

Tallille saapui tänään 28o vanhaa ja kaksi uutta talliveljeä. Hyvä hyvä.

Vetäjien koulutus

Meidän seniorien lihaksien ja nivelien liikuttamiseen on käytettävä hienovaraisempia keinoja kuin nuoremmilla. Liikunnan vetäjät tarvitsevat siis aika ajoin koultusta ja seurantaa. Tällä kertaa meidän vetäjämme pääsivät  TULE-keskuksesta saapuneen liikuntaohjaajan Inan koulutukseen.


Onniteltavina olivat tänään:

  • Hopeoidun mitalin sai Aarno Brunila, 90v, joka on ollut Tallissa 15 vuotta.

Pronssimitalin saivat

  • Rainer Kujala, 80v, joka on ollut Tallissa 11 vuotta,
  • Olli Meri, 80v, ollut Tallissa 12 vuotta ja
  • Markku Mäki, 75v, joka on ollut Tallissa 12 vuotta.


Tallivelikandidaatit…

olivat Pauli Inkiläinen ja Tero Lilja. Molemmat hyväksyttiin yksimielisesti.


Juoksu/hölkkä/kävelylenkin jälkeen

Kunnon venyttelyt tekevät eetvarttia.

Tallipäivä 20.10.2021

 Reijo kuvasi meistä esittelyvideota. Valmiin videon voi nähdä täältä.


Meitä oli paikalla – kaiketi sadeilman takia – vain 245 veljeä. Kuten aamuvoimistelukuvista voi nähdä, mukaan mahtuu vielä hyvin.


Virallinen osuus

Onnitteluvuorossa olivat tällä kertaa

  • Juhani Aaltio, 80v, joka on ollut tallissa 19 vuotta, kukitettiin.
  • Jarmo Lampi, 85v, joka on ollut tallissa 20 vuotta, sai standaarin.
  • Matti J. Niemi, 75v, joka on ollut tallissa 9 vuotta, vai pronssisen mitalin


Uusi Talliveli

Uudeksi talliveljeksi hyväksyttiin yksimielisesti Henri Tuominen. Tervetuloa joukkoomme!


Rahakirstun vartijamme Alpo kertoi Tallin tilinpäätöksestä ja taloudellisesta tilanteesta. Huolimatta pitkästä koronatauosta meillä on vielä nenä pinnan yläpuolella. Hyvä niin. Mitään madonlukuja ei siis tarvittu.


Sitten taas liikunnan puolelle…

Veljet ne van jaksavat…

Mutta välillä on levättäväkin, Noo, ei lintsata. Peppu irti kanveesista!

Tallipäivä 13.10.2021

Aamuvoimistelu

Meitä oli aamuvoimistelussa paikalla hiukan vähemmän kuin viime kerralla. Kokonaisluku oli 271.


Virallinen osuus

Koronatauoan aikana merkkipäiviä täyttäneiden talliveljien jono alkaa lyhetä, mutta vielä muutama riittää, ennen kuin pääsemme normaaliin tilaan.


Uudet talliveljet

Tällä kertaa hyväksyimme joukkoomme yhden uuden talliveljen: Jari Pajun.


Varsinainen liikuntaosuus

Simo ja Esko päättivät osoittaa, että meillä Aarnen Tallissa hyväksytään kaikenlainen liikunta – myös konttaus. Tässä on menossa kisa kumpi pääsee ensiksi hiekkalatikon päähän. Kumpi voitti? Todistekuva puuttuu, koska kameramies jäi alle.


Ryhmäliikuntaosuus

Ryhmät 3 ja 4

Ryhmä 2

Pojilla oli hymy naamalla, koska tuolla kulman takana oli Reijo ottamassa meistä videota. Ei saanut osoittaa, että me liikumme hampaat irvessä  ,-}}

Nähdään taas.

Tallipäivä 6.10.2021

Syksy on taas koittanut ja aamut pimenevät…


Konkaritansija suoraan Pariisin Lidosta!

Ja jos joku epäilee, että meillä ei liikuta, niin tämä kuva näyttää, miten jalka nousee. Kuin suoraan Pariisin Lidosta!

 

Aamuvoimistelussa näytti olevan enemmän porukkaa kuin viime kerralla.

 


Viralline ossuus

Edellinen tallimestarimme Reijo pääsi kiireiltään mitäkin tapaamaan. Toivottavasti tulee myös tavaksi.

Palkittavien lista lyhenee, mutta odottakaa rauhasa vielä vähän…

Meitä oli tullut paikalle taas muutama lisää – nyt pääluku oli jo 278!

Hopeisten mitalien

saajia oli taas tällä kertaa koko liuta, 34, mutta niinkuin alla olevasta kuvasta näkyy, ihan niin paljon paikalla ei kuitenkaan ollut.

Tässä on nyt sitten kuitenkin koko lista: Aalto Kalevi, Aaltonen Esko T, Aallonloiske Jarkko, Ahola Reijo, Brunila Aarno, Elo Pertti, Hakanen Aimo, Hurri Matti, Härkönen Raimo, Immonen Seppo, Johansson Rainer, Jäppilä Lauri, Kaulio Arvi, Kavasto Seppo, Korte Rauno, Laaksonen Erik, Lahti Arto, Lehto Lauri, Lehtonen Teemu, Mäkinen Reijo, Peltonen Esko, Peräsalo Pekka, Rakolahti Teuvo, Rasinkangas Veikko, Roivas Kari, Salmela Kalevi, Salminen Taisto, Schwartz Seppo, Suokivi Simo, Suominen Heikki T, Teräväinen Mikko, Tuominen Tarmo, Töykkälä Raimo ja Ylisippola Mikko.

Yhdistäköön itsekukin nimensä ja naamansa tuosta kuvasta.

Uusia talliveliehdokkaita ei tällä kertaa ollut.


Loppuvoimistelussa

Otetaan ensin lattialta vauhtia

Sitten pystyyn…

Ja syvä kumarrus.

Lopussa pysytään vielä pystyssä.

Hyvää lokakuuta kaikille!

Tallipäivä 29.9.2021

Tälläkin iällä pitää välillä kysyä itseltään: ”MILLOIN VIIMEKSI TEIN JOTAIN ENSIMMÄISTÄ KERTAA?”. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä pidemmäksi tuntuu tuo väliaika venyvän. Tänä tallipäivänä Tiedottaja otti itseään niskasta kiinni ja päätti ottaa kaikki päivän kuvat kännykällä. Tuloksen saatte päätellä itse. Kuvaajan oma arvio tulee tämän sivun lopussa.


Kello on 7.41 ja aurinko on vielä horisontin takana.

”On tyyni nyt, ei tuule nyt, kun tuulikin on tyyntynyt.”

Kuntosalissa oli ainakin saman verran miehitystä kuin viikko sittenkin. Joskohan osallistujamäärä jo tällä kertaa nousisi?


Aamuvoimistelussakin

näytti vielä siltä, että väkimäärä nousisi paljonkin edellisestä.

Vaan ei, 267:een jäätiin. Kasvunvaraa siis on. Nyt vaan nykimään naapurinkin eläkeläinen sohvan pohjalta.


Virallinen osuus

Palkittavien listaa on edelleen jäljellä.

Ensimmäisenä ovat vuorossa Kukkapojat.

Kukkapojat rivissä: Heininen Jukka, Laine Jukka A ja Pelttari Tauno

 

Mitalin saajia olikin sitten ihan  eri joukko:

Hopeinen mitali: Taisto Vänttinen

Pronssinen  mitali: Amberla Matti, Ahola Jouko, Fossi Jouko, Harilahti Markku, Heinonen Kaarlo, Hippi Olavi, Johansson Erkki, Kilpeläinen Markku, Laitinen Ahti, Lindström Reijo, Moksunen Matti, Merinen Jukka. Marjamäki Kauko, Niskanen Olavi, Nieminen Urpo, Nieminen Antti J, Nieminen Rauno, Rantanen Kyösti, Sarkkinen Veikko, Sundqvist Martti, Salin Matti, Suvanto Kari, Sundvall Jorma, Sariola Markku, Suominen Juhani, Sillanpää Matti, Suominen Raimo, Tervasmäki Juha ja Tihula Seppo.


Uudet jäsenet

Uudeksi Talliveljeksi oli tällä kertaa yksi ehdokas: Pauli Immonen. Hyväksyimme hänet joukkoomme yksimielisesti!


Ryhmäliikuntasessio

KUVAAJAN KRITIIKKI: Kännykkä riitti suurimpaan osaan päivän kuvaustilanteista. Sen käyttöliittymä on oikeaa kameraa hitaampi ja niinpä osasta kuvia tuli väärin rajattuja  Palkittujen yhteiskuvassa näkyy sitten, kuinka rajallinen kännykän kameran toistokyky kuitenkin on. Ensi tallipäivänä kuvaan taas ”oikealla” kameralla.

Tallipäivä 22.9.2021

Jo Kuntosalilla oli nähtävissä, että ainakin edellisen kerran osallistujamäärään päästään.


Aamuvoimistelun

veti Pekka. Kun mikrofoni sanoi taas sopimuksen irti minuutin päästä, korokkeelta kuuli paremmin.

Lopulta meitä oli paikalla 250.


Vietimme hiljaisen hetken tämän pitkän tauon aikana  joukostamme poistuneiden muistoksi.

Virallinen osuus

Ensimmäisenä standaarimme sai Hannu Vaalo.

Sitten tulikin isompi joukko sekä standaarin että hopeisen  mitalin saajia

Standaarit: Uusikartano Raimo ja Vaalo Hannu.

Hopeoidut mitalit: Aalto-Setälä Pentti, Ervaskivi Ilkka, Hannukainen Teuvo, Haapanen Aarne, Heikkilä Tuomo, Heinonen Pauli, Impilä Simo, Keitaannniemi Altti, Kulmala Keijo, Mäkinen Veikko V., Männikkö Tom, Männistö Ismo, Mäntylä Antti, Nessling Seppo, Nihtilä Seppo, Oiva Turkka, Rissanen Arto, Ruokomäki Juhani, Saarenhovi Ilmo, Salomaa Juhani, Salomaa Jyrki, Sotaniemi Sulo, Tiisanoja Tauno ja Tölkkö Kari.

Jos joku yllämainitussa listassa mainittu ei löydä naamaansa alla olevasta kuvasta, kertokoon sihteerille.

Uudet jäsenet

Hyväksyimme uudeksi talliveljeksi Pertti Åkerbergin. Tervetuloa. Toivottavasti saat kansamme liikunnan iloa.