Tallipäivä 18.02.2026

Ennen alkuvoimistelua porukka hiukan lämmitteli…


Aamuvoimistelussa

Onniteltavia

oli tällä kertaa neljä:

  • Simo Rivala (oikealla) täytti juuri tänä päivänä 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2004 ja häntä onniteltiin Standaarilla
  • Tapani Kulo oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2015 ja häntä onniteltiin Pronssimitalilla
  • Jukka Merinen oli myöskin täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2011 ja häntä onniteltiin Hopeisella mitalilla
  • Charles Stengård oli myöskin täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2019.

Parhaat onnittelut vielä kaikille.


Keijo Kulmalaa,

meidän omaa sienineuvojaamme, ei ollutkaan näkynyt pitkiin aikoihin. Kiitos, että tulit!

Jukka Heininen,

meidän Tiedottajamme aina vuoteen 2016 saakka, päätti tulla tervehtimään pitkästä aikaa.


Keppivoimistelua

Ykkösryhmä loppuvoimistelussa

Milloin viimeksi

Päivänsankari veti voimisteluryhmää?

Hyvä Simo!

Tallipäivä 11.2.2026

Meitä oli paikalla 250 – suurin piirtein


MyClub toimi taas hiukan hitaasti, mutta toimi!


Aamuvoimistelussa

opettelimme nöyrtymistä.


Naantalin hanuristien konsertista

annettiin ennakkotietoa.

Onniteltavina olivat

  • Rauno Nieminen, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2011 ja häntä onniteltiin Hopeisella mitalilla
  • Urpo Rindell, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2013 ja häntä onniteltiin Pronssisella mitalilla

ONNITTELUT!


 

Loppuvoimistelussa

Ryhmää 3 veti Olavi Nummela

Ja Keppijumpparyhmää Tapio Kaleva.


Päivän päätteeksi

Työvaliokunta kokoontui valmistelemaan Aarnen Tallin Tuki ry:n vuosikokousta 2026. Perästä kuuluu.

Tallipäivä 4.2.2026

Meitä oli paikalla 230. Enemmänki ois mahtunu.


Aamuvoimistelussa

huomasi jo, että kevät on tulossa. Valoa oli enemmän.


Onniteltavana

oli tällä kertaa vanha työkaveri: Heikki Ruopio. Hän oli juuri täyttänyt 80 vuotta ja liittynyt Talliin vuonna 2023.

Uudeksi Talliveljeksi hyväksyttiin Jouni Koivu. Tervetuloa.! Toivottavasti viihdyt.

Kyllä me tälläkin porukalla saamme hallin lattian täyteen!

Tallipäivä 28.1.2026

Meitä oli paikalla 270!


Vasaramäen Hammas kävi meille esittäytymässä.

Tästä lähtien talliveljien hampaat hohtavat entistäkin valkoisempina – eikä totta?


Syntymäpäiväonnitteluja

ei tänään ollut, mutta saimme uuden

Talliveljen

Timo Herpiö oli juuri ja juuri ylittänyt alaikärajamme ja hyväksyttiin talliin!


Voimistelemassa ryhmä 1

Hans Wirtasen vetämänä.

 

Tallipäivä 21.1.2026

Meitä oli paikalla 271!!!



Onniteltavina olivat

  • Markku Kilpeläinen, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2013 ja sai hopeisen mitalin.
  • Markku Hautala, joka oli myös täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2012 ja sai hopeisen mitalin.

ONNEA MOLEMMILLE!

Tallipäivä 14.1.2026

Meitä oli paikalla 245


Aamuvoimistelussa

näki jo, että väkeä on viime kertaista enemmän. Hyvä niin.


Onnittelut

Juha Varikselle, joka on täyttänyt 70 vuotta. Hän ollut Tallissa vuodesta 2016 ja hänelle ojennettiin Tallin Pronssinen mitali.


Loppuvoimistelussa

näkyi selvästi, kuinka hieno ratkaisu ykkösryhmän siirtäminen Putkeen oli. Näiden kahden ryhmän välissä oleva tila ei heille enää riittäisi kunnolla ja ennen pitkää joku olisi saattanut saada kepistä ohimoonsa.

Tallipäivä 7.1.2026

Meitä oli paikalla 193


Aamuvoimistelussa

sai kinkut kyytiä!


Kevätkauden 2026 avajaiset

Ensimmäiseksi meidän oma kuoromme esitti meidän oman laululle ”TALLIPOIKIEN VALSSI”

Onnitteluvuorossa olivat

  • Kyösti Rantanen, joka oli täyttänyt 80v. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2009, ollut siis joukossamme 16v. Onnittelimme häntä Hopeoidulla mitalilla
  • Antti Tuomola, joka oli täyttänyt 80v. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2011, ollut siis joukossamme 14v. Onnittelimme häntä Hopeoidulla mitalilla
  • Reijo Mäkinen, joka oli täyttänyt 80v. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2006, ollut siis joukossamme 19v! Onnittelimme häntä Tallin Standaarilla
  • Matti Hurri , joka oli juuri täyttänyt 80v. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2005, ollut siis joukossamme 21v! Onnittelimme häntä Tallin Standaarilla

Onnittelut vielä kaikille.


Uusia tallivelikandidaatteja

oli yksi: Ari Reunanen, joka hyväksyttiin joukkoomme yksimeilisesti. Tervetuloa Ari!


Loppuvoimistelu

Ryhmä 3

”PIENET SAMMAKOT, PIENET SAMMAKOT, NE LYSTIKKÄITÄ ON…!

Ryhmä 1

sai Putken taas käyttöön. Selvästikin lokoisat oltavat.

 

Puurojuhla 17.12.2025

Päivitetty 28.12.2025. Meitä oli laskurin mukaan paikalla 174, mutta kokenut arviointi kertoi meitä olleen noin 280!


Joulupuuron jakelu

alkoi aivan ohjelman mukaan klo 8.15.

Puuron jakelusta

huolehtivat Sotilaskotisisaret

Onnitteluvuorossa olivat

  • Sakari Kiiskilä (oikealla), joka oli täyttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 1999 onniteltiin nyt kukkakimpulla. Kiitos panoksestasi Sakari.
  • Seppo Nessling, oma Sana-Seppomme, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2002 ja häntä onniteltiin Tallin Standaarilla.


Sponsorin puheenvuoro

Lääkärikeskus Aavan Outi Kyynäräinen ja Tiina Fabritius kävivät pitämässä meille lyhyen terveysluennon.

Tiedoksi, että Aavan tarjous on voimassa edelleen vuonna 2026.

Tallin oma kuoro esiintyi

ja tietenkin Aulis ja Ari.


Vuoden 2025 Talliveljeksi

valitsimme Seppo Tihulan. Hän ollut Tallissa jo vuodesta 2010 ja oli Liikunnanvetäjänä vuoteen 2024 asti.
Talliveljen kiertopokaalin luovutti hänelle vuoden 2024 Talliveli Pekka Routamaa, joka sai perinteen mukaisesti oman pokaalin.


Tallirauhan julistus

Tallirauhan julisti Jouko Lehmusto.

Huomenna, jos se meille talliveljille suodaan,
on Aarnen tallin joulutauon ensimmäinen päivä
ja julistetaan siis täten talliveljille yleinen tallirauha
kehottamalla kaikkia tätä rauhaa kunnioittamaan
sekä joulutaukoa asianmukaisesti ja itse kullekin
sopivalla, kohtuullisella ja nautinnollisella tavalla
liikkumalla viettämään
sekä kavahtamaan ylenpalttista löhöilyä,
laiskottelua ja jouten oloa.

Sillä se, joka itsensä sohvalle unohtaa
tahi muutoin paikalleen jää, jää myös vaille sitä
erinomaista mielihyvää, jonka liikkeellä olo tuottaa.

Lopuksi toivotetaan Aarnen tallin kaikille talliveljille ja heidän
läheisilleen riemullista Joulun odotusta ja Joulujuhlaa.


Arpajaisissa

oli runsaasti palkintoja, mutta kuvaajan ollessa mukana arvonnassa kuvat jäivät ottamatta.

Tavataan taas ensi vuonna!

 

Tallipäivä 10.12.2025

Meitä oli paikalla 247


Aamuvoimistelua veti

Olavi Nummela

Ja Matti siitä kyykkyyn, ylös, kyykkyyn. ylös!


Onniteltavana oli

Reijo Laakkio, joka oli täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2009 ja sai Hopeisen mitalin.

Onnea, Reijo!


Hölkkäryhmä 1

piti hyvää vauhtia 1min 20s/kierros


Päätösvoimistelussa

ryhmää 4 veti elohopeamme Simo Rivala.

Ryhmää 1 veti Ilpo Vuori

Keppiryhmän vetäjänä

toimi Taisto Vänttinen. Veeenytys taaaksepäin!

Tallipäivä 26.11.2025

Meitä oli paikalla 228


Porukka lämmitteli lihaksia ennen aamuvoimistelua,

Ja Alpo alkoi myydä

Puurojuhlan lippuja


Aamuvoimistelussa

miehet konttasivat tyylikkäästi pitkin lattioita.


Uusia Talliveljiä

tuli kaksin kappalein: Markku Ilonen ja Esko Vainikka. Molemmat hyväksyttiin ilman muuta!

Tervetuloa.


Ratalenkki

läpäistiin hyvällä vauhdilla.