Tallipäivä 8.9.2021

Edellinen tallipäivämme oli 18.11.2020, joten oli hiukan kutinaa, kuinka moni vielä välittää tulla paikalle. Meitä saapui kuitenkin ilahduttavat 214. Kuntosalissa ei vielä ollut tiukkaakaan, ihan rauhassa sai valita on kuntorinkinsä muiden häiritsemättä. Kuntopyörissä joka toisesta oli poistetu toinen poljin – turvavälin turvaamiseksi. Toivottavasti siinäkin päästään jo kohta normaaliin. Ja toivottavasti koronatilanteessa ei tule enää takaiskuja.


Aamutoimissa…

meni hetki jos toinenkin. Huolimatta siitä, että meistä kaikki lienevät saaneet toisenkin koronarokotteen, Talliin tullessa ja siellä ollessa voi käyttää maskia ja muita normaaleja suojaustoimenpiteitä ilman sen kummenpia.

Kirjauslaitteella oli melkoinen ruuhka, joka varman tasaantuu, kunhan tässä päästään nrmaaliin rutiiniin.

Sieniasiantuntijamme Keijo totesi, että herkkutattiaika alkaa olla ohi, mutta hänellä oli mukana erinomaisia puolukoita.

 


Aamuvoimistelussa alkoi taas näyttää kotoisammalta


Virallissii tietoi’

Tallimestarimme pääsi kertomaan, mitä tuleman pitää

  • Pitkän tauon aikana onniteltavien lista on kasaantunut – tällä hetkellä tuollaiset 200. Jotta pystytään keskittymään pääasiaan, liikuntaan, onnitteluissa siirrytään toistaiseksi erikoistoimiin. Sihteeri on jo aloittanut kerätä listaa niistä, jotka toivovat merkkipäivänsä muistamista erikseen.
  • Toistaiseksi sisäänkäynti Keilahallin puoleisista ovista ei ole mahdollinen. Sisäänkäynti tapahtuukin pääovesta, jonka joku Tallitoimikunnan jäsen on avaamassa klo 7.45. Omalla Seniorirannekkeellahan alaovesta pääsee sisään milloin vain kuntosalin aukioloaikana.

Uudet talliveljet

Hyväksyimme uusiksi talliveljiksi seuraavat: Antero Aunola, John Brownie, Olli Korhonen, Tauno Pönni, Hannu Suomela, Seppo Varke ja Aarno Yrjänheikki. Yksi nimi puuttuu ja lisätään esni kerralla.


Sitten pääasiaan – liikuntaan

Tällä kertaa kolme juoksu/kävelyryhmää riitti. Kassotan sitten ensi kerralla, tarvitseeko lisätä.

Näkemisiin 15.9.2021.

Tagged . Bookmark the permalink.

Comments are closed.