Tallipäivä 3.5.2023

Meitä oli paikalla 257 liikunnasta iloitsevaa.


Kevätkauden päätös

Oma kuoro esiintyi Auliksen ja Arin johdolla.


Onniteltavina oli kolmikko

  • Pekka Saurio, joka oli juuri täyttänyt 70 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2015 ja sai pronssisen mitalin.
  • Tapani Suominen, joka oli täyttänyt 80 vuotta joulukuussa 2022. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2010 ja sai pronssisen mitalin.
  • Mauriz Sabelli, joka oli täyttänyt 75 vuotta 29.4.2021. Hän oli liittynyt Talliin samaten vuonna 2010 ja sai pronssisen mitalin.

Onnittelut kaikille.


Uudet Talliveljet

Joukkoomme liittyi Kari Lång. Hänen kuvansa näette syyskuussa.


Viimeiset juoksut

Olisipa mukava tietää, mitä joku laukaisi juuri ennen kuvaa, kun on kaikkien naama niin muikeana


Viimeinen keppijumppa,

jossa ei vieläkään kukaan sohinut toista silmään.


Vetäjien koulutus

Kiropraktikko Markus Lehtonen piti meidän vetäjillemme koulutusta ikääntyneen liikunnanohjaukseen.

HYVÄÄ KESÄÄ!

Seuraavan kerran tapaamme näissä merkeissä 6.9.2023.

Tallipäivä 30.11.2022

Tämä oli se päivä, jolloin Tallin Paparazzi päätti jokavuotiseen tapaansa olla Jurmossa sään piiskattavana. Niinpä kuvanottovastuussa oli sihteeri Olli. Paikalla oli 246 veljeä.

Näillä sateen piiskaamilla liukkailla kallioilla ei paljon juoksenneltu. Käveltyä tuli kuitenkin päivien 30.11. – 3.12. välisenä aikana 24935 askelta, yli viiden kilon reppu selässä. Täytinkö päivän kuntoilutavoitteen?

Onniteltavina olivat

  • Tapani Laaksonen, joka oli täyttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin 20.04.1994 ja sai onnittelukukat.
  • Börje Hilden, joka oli täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin 7.1.2009, ja sai nyt hopeisen mitalin

Tallipäivä 22.9.2021

Jo Kuntosalilla oli nähtävissä, että ainakin edellisen kerran osallistujamäärään päästään.


Aamuvoimistelun

veti Pekka. Kun mikrofoni sanoi taas sopimuksen irti minuutin päästä, korokkeelta kuuli paremmin.

Lopulta meitä oli paikalla 250.


Vietimme hiljaisen hetken tämän pitkän tauon aikana  joukostamme poistuneiden muistoksi.

Virallinen osuus

Ensimmäisenä standaarimme sai Hannu Vaalo.

Sitten tulikin isompi joukko sekä standaarin että hopeisen  mitalin saajia

Standaarit: Uusikartano Raimo ja Vaalo Hannu.

Hopeoidut mitalit: Aalto-Setälä Pentti, Ervaskivi Ilkka, Hannukainen Teuvo, Haapanen Aarne, Heikkilä Tuomo, Heinonen Pauli, Impilä Simo, Keitaannniemi Altti, Kulmala Keijo, Mäkinen Veikko V., Männikkö Tom, Männistö Ismo, Mäntylä Antti, Nessling Seppo, Nihtilä Seppo, Oiva Turkka, Rissanen Arto, Ruokomäki Juhani, Saarenhovi Ilmo, Salomaa Juhani, Salomaa Jyrki, Sotaniemi Sulo, Tiisanoja Tauno ja Tölkkö Kari.

Jos joku yllämainitussa listassa mainittu ei löydä naamaansa alla olevasta kuvasta, kertokoon sihteerille.

Uudet jäsenet

Hyväksyimme uudeksi talliveljeksi Pertti Åkerbergin. Tervetuloa. Toivottavasti saat kansamme liikunnan iloa.

Tallipäivä 4.11.2020

Meitä tuli paikalle 111. Osa niin hyväkuntoisina, että pyöräili ylös mäkeä nousematta edes satulasta!

Vielä riitti niin paljon lämpöä, että tavallisissa liikunta-asusteissa pärjäsi.

Sauvakävelyryhmässä 2 oli 41 osallistujaa.

Loppujumppa on kaikille tärkeää.

Tallipäivä 7.10.2020

Meitä oli ilahduttavasti saapunut taas Kupittaalle 104 talliveljeä, joista 37 urhoollista päätti näyttää esimerkkiä ja siirtyi sisätiloihin.

Ei Esko, silmiä ei tarvitse peittää!

 

Meitä ennen hallissa oli urheilulukion oppilaita, joiden toivetta noudattaen menimme sisään vasta kello 9. Meillä oli valmiiksi univormut päällä, vain kengät piti vaihtaa.

Pekka veti alkulämmittelyn ulkona…

Ja Tallimestari Markku sisällä.


Tällä kertaa jätimme juoksuosuuden pois, mutta pitänee sitäkin alkaa harjoitella.

Hansin pitämään puolen tunnin loppujumppaan olisi mahtunut useampikin.

Nähdään taas!

Tallipäivä 30.9.2020

Tallipäivä aloitettiin sumuisessa säässä.

Tallitoimikunta yritti siinä sumussa pähkäillä, mitä toimintavaihtoehtoja meillä tässä sumeassa tilanteessa  oikein on.


Meitä oli saapunut paikalle 111. Hyvä homma.


Ennen sauvakävelyosuutta

Pekka lämmitti meidän lihaksiamme.


Tallipäivä 23.9.2020

Meitä oli paikalla 95 talliveljeä.

Ryhmä 5 päätti sekoilla köysiin Kupittaan lasten leikkipaikalla.

Tätä pikkukaveria ei äitinsä meinannut millään saada lähtemään. Lohdutimme häntä, että vielä 59 vuotta kun odottaa, pääsee Aarnen Tallin porukkaan mukaan.

Toivottavasti sää on ensi kerrallakin näin kaunis.

Tallipäivä 9.9.2020

Meitä oli saapunut aurinkoisena aamuna noin 125.

Tallipäivän aluksi Seppo veti lämmittelyjumpan.

Hyvän sauvakävelylenkin jälkeen taas venyttelyt. Toivottavasti kaikki muistivat uusia venyttelyn muutaman tunnin päästä kotona. Muuten saattoi olla luvassa kipeitä lihaksia.

Ja ensi keskiviikkona jatketaan.

No olipahan vuosi…

Muistelmia Aarnen Tallin kaudelta 2019–2020.

Syyskausi

Aarnen Tallin ensimmäinen tallipäivä oli 4.9. ja meitä oli paikalla ilahduttavat 385. Näytti hyvältä. Sitten alkoivat Turun kaupungin päätökset Kupittaan parkkipaikoista vaikuttaa. Seuraavalla kerralla meitä oli vain 358, eikä osanottajamäärä sitten noussutkaan koko syksynä edellisen kevään yli 400:aan. ”Tarttis varmaan tehrä jottai’”, alettiin pohtia. Mitenhän meidän tunnettuuttamme saataisiin nostettua mediassa? Viimeisin yritys saada Aamuset, Turkulainen tai Turun Tienoo tekemiään juttu meidän Aurajoen Rantojen kävelystä ei ollut herättänyt mitään mielenkiintoa.

Kuin telepatiana meidät kuulleena Ilta-Sanomien Turun aluetoimittajana muutaman kuukauden toiminut Lapin muuttolintu Anna-Maija Naakka otti yhteyttä ja pyysi päästä tutustumaan meidän toimintaamme. No mutta sehä’ soppii! Hän saapuikin 25.9. kuvaajansa kanssa tekemään meistä jutun, joka ilmestyi seuraavana päivänä IS:n Verkkouutisissa. Haaste oli jälleen kerran heitetty muille Suomen kaupungeille. Yhden talliveljen sukulainen oli artikkelin luettuaan ylpeänä ilmoittanut: ”Tunnistin sinut yhteiskuvasta. Sinulla oli keltainen paita!” MTV3:n toimituksessa oli nähtävästi luettu tämä juttu, minkä seurauksena heidän kuvausryhmänsä kävi tekemässä meistä jutun, joka esitettiin 2.10.  Kympin uutisten kevennyksenä.

Nyt päästäisiin seuraamaan, miten tämä tietoisku purisi. Ja purihan se. Sen lisäksi, että kävijämäärä alkoi nousta, saimme myös uusia talliveljiä. Vaikka aivan keväiselle tasolle ei syksyllä päästy (keskiarvo 377 kävijää), oli oltava tyytyväinen tulokseen.

Keväällä oli jo herätetty idea tasapainoradasta, johon tarvittavat varusteet saatiinkin Liikuntatoimistolta.

Parkkipaikkojen puute oli selkeä ongelma. Se, että Kupittaan urheiluhallin viereiset parkkipaikat poistettiin, ei vielä riittänyt. Koska Datacityssä työskentelevät käyttivät pitkäaikaisia P-paikkoja kokopäiväiseen pysäköintiin, niitä vähennettiin. Moni talliveli, jonka kävely ei enää ollut entisellä mallilla, vaikka olisi halunnut toimintaamme osallistua, ei kerta kaikkiaan päässyt meille. Syksyllä käynnistettiinkin vetoomuskampanja kaupungille lähiparkkipaikkojen lisäämiseksi, mutta tätä kirjoitettaessa on selkeät viitteet siitä, että kaupunki ei tule meitä asiassa kuulemaan.

Pikkujoulu

Vuoden 2018 pikkujouluun ei tullut riittävästi osallistujia ja niinpä se jouduttiin peruuttamaan.

Tänä vuonna olimme viisaampia ja ehdotimme, että pidettäisiin yksinkertainen puurojuhla omassa piirissä 11.12.. Meillä oli runsaasti omaa ohjelmaa, jopa teatteriesitys. Puurojuhlan voi sanoa olleen menestys, vaikkakin puuro loppui kesken. Toivottavasti ennakkolaskelmat onnistuvat ensi jouluna sitten paremmin.

Kevätkausi

Kevät alkoi juhlavasti: jo tammikuun kolmannella viikolla pääsimme yli 400 osallistujan.

Liikuntatoimisto toi ryhmän Liikunnanohjaajaopiskelijoita harjoittelemaan meidän kanssamme.  Olisi heidän suonut olevan kanssamme kauemminkin.

Aarne Talli oli mukana Varsinais-Suomen Liikuntagaalassa 1.2.2020, jossa meidät palkittiin Hyvänä Yhteistyökumppanina. ”Aarnen tallin maksuton toiminta on erinomainen esimerkki vertaisohjatusta ja vapaaehtoisuuteen perustuvasta senioriliikunnasta. Aarnen talli sai kiitosta myös siitä, että se on halunnut aktiivisesti kehittää toimintaansa ja on ollut innokas, joustava, positiivinen ja ketterä yhteistyökumppani.”

Perinteellinen Avoimien Ovien päivä tallilaisten läheisille järjestettiin 19.2.. Siellä on aina nautinto seurata lapsia, jotka pääsevät suuressa hallissa nauttimaan liikunnan iloista.

Sitten Kiinan Wuhanista loppuvuodesta 2019 alkanut koronaviruspandemia saavutti Suomenkin. Suomen hallituksen päätösten seurauksena Tallitoimikunta päätti keskeyttää toiminnan 12.3.2020. Tästä huolimatta urheat veljemme lähtivät jokavuotiselle Ylläs-matkalle 13.3., josta selvittiin ilmeisestikin ilman suurempia haavereita.

Tallikauden päättyessä meitä oli 710 talliveljeä, joista uusia jäseniä oli kauden aikana tullut 15.

Näitä loppurivejä kirjoitettaessa Kupittaan Urheiluhallin sivulla kerrotaan, että vaikka muuten halli avataan 1.6., hallin yläkerta pysyy suljettuna 4.10.2020 asti. Viimeinen tallipäivämme oli siis 13.3. eikä jatkosta ole tietoa. Meidän onkin pohdittava Tallitoimikunnassa, että jos kokoontumisrajoituksia höllennetään, onko meidän palattava Aarnen Tallin syntymisaikojen harrastuksiin eli siis kävelyretkiin Aurajoen varsilla ja Ruissalossa?

Näistä asioista kerrotaan sitten tuonnempana, kunhan koronapöly laskeutuu.

TOIVOTTAVASTI NÄEMME KAIKKI TOISEMME UUDESTAAN EPIDEMIAN JÄLKEEN. 

Hyvää kesää kuitenkin kaikille, toivottaa

Tallitoimikunta.