Aarnen tallin historiaa

Mikä on Aarnen Talli ja miten se syntyi?

Aarnen Talli on syntynyt Turun Voimistelijat ry 1925:n aktiivien ansiosta. Tallin  toiminnan  katsotaan alkaneen vuonna 1972, kun Aarne Haahtela toi lenkkiporukkansa vastavalmistuneeseen Kupittaan Urheiluhalliin. Aarnen talli -nimen antoi Turun Sanomien urheilutoimittaja Reino Linkosaari.

Aluksi Turun kaupunki ei ryhtynyt perimään maksua hallin käytöstä, koska tallilaiset kuntoilivat yhdessä muiden urheiluhallin käyttäjien kanssa. Tämän ansiosta toimintaa voitiin jatkaa ilman jäsenmaksua. Kun jäsenmäärä ylitti 200, Talli sai urheiluhallin yläkerran yksin käyttöönsä, ja nykyisin kaupunki laskuttaa hallin käytöstä seuroille sovitun tuntiveloituksen, mutta jäsenmaksua ei edelleenkään ole. Talli on halunnut säilyttää alkuaikojen täydellisen riippumattomuuden kaikesta turhasta byrokratiasta: se ei ole rekisteröitynyt eikä liittynyt keskusjärjestöihin.

Jäsenmäärä

Osallistujamäärä kasvoi nopeasti.  Vuonna 1973 tallissa oli 46 veljeä ja seuraavana vuonna jo 87. Vuonna 2001 meitä oli noin 300, 40-vuotisjuhlan aikoihin vuonna 2012 noin 600 ja vuoden 2018 marraskuussa veljesjoukko oli kasvanut 714:een jäseneen. Koska kokemuksen mukaan Urheiluhalliin mahtuu yhtä aikaa kunnolla liikkumaan alle 500 veljeä samaan aikaan, jäsenmäärän kasvua yritetään kontrolloida.

Tänään talliin hyväksytään vain 60 vuotta täyttäneitä miehiä. Keski-ikämme on 70 vuoden paremmalla puolella.

In Memoriam

Joukostamme poistuneita pitkäaikaisia talliveljiä.

Mitä tallissa tehdään?

Veljesjoukko kokoontuu kerran viikossa, keskiviikkona, Kupittaan Urheiluhallille. Virallinen ohjelma on klo 9-11, mutta ensimmäiset saapuvat jo klo 7 jälkeen. Yläkerran soutulaitteet ja kuntosalin laitteet täyttyvät nopeasti.  Ohjelmaamme sisältyy jumppaa, kävelyä ja hölkkää (halukkaille). Päivän ohjelmaan sisältyy myös Info-osuus, jossa käsitellään jotain tallilaisille keskeistä teemaa, onnitellaan merkkipäiviä viettäneitä talliveljiä kunniakirjoin, mitalein ja standaarein sekä toivotetaan uudet veljet tervetulleiksi.

Talvisin noin 30 talliveljen ja Turun Voimistelijoiden ryhmä viettää viikon Ylläksellä hiihtämässä.

Hiihtolomaviikon keskiviikkona talli järjestää  talliveljien läheisille avoimet ovet -tapahtuman, jossa on liikuntaa myös vierailijoille. Mukana on yleensä yhtensä 600 – 700 osallistujaa.  Joukossa on myös useita talliveljien lastenlapsia.

Aarnen Talli oli vuoden 2014 Varsinais-Suomen ”urheilukulttuurin edistäjiä”.

Varsinais-Suomen Liikuntagaalassa 1.2.2020 Turun kaupunki palkitsi Aarnen Tallin vuoden 2019 Yhteistyökumppanina.

Tallin laulut

Aarne Haahtela oli innokas laulumies ja musiikin ystävä. Niinpä musiikki on eri tavoin kuulunut alusta lähtien erottamattomasti Aarnen Tallin kuvaan. Yhteislaulu on raikunut joulu- ja muissa juhlissa sekä Ylläksen hiihtoretkillä. Aarnen Tallin jäsenissä on aina ollut mukana laulumiehiä, joista on tarvittaessa koottu oma epävirallinen kuoronsa. Tallilla on ollut onni saada myös osaavia ja tunnettuja muusikoita riveihinsä. Heistä mainittakoon aikaisemmilta vuosilta Raffu Valtonen ja tällä hetkellä talliveljien rivissä vaikuttavat Aulis Kotaviita ja Ari Hakulinen. Näin musiikkiperinne on säilynyt Tallissa läpi vuosikymmenten.

Seuraavassa poimintoja vuosien varrelta Aarnen Tallin Laulut.

Talliveli

Vuoden viimeisenä tallipäivänä Aarnen Talli valitsee joukostaan yhden ansioituneen talliveljen, jolle annetaan arvonimi Vuoden Talliveli.
Talliveljiä ovat olleet:

  • 2011              TUOMO HEINEMAA
  • 2012              SAKARI KIISKILÄ
  • 2013              TAPANI LAAKSONEN
  • 2014              JUKKA HEININEN
  • 2015              RISTO HEIKKILÄ
  • 2016              PEKKA VIRTANEN
  • 2017              REIJO LEHKONEN
  • 2018              AULIS KOTAVIITA ja ARI HAKULINEN
  • 2019            HANS VIRTANEN
  • 2021            OLAVI NUMMELA
  • 2022           VILLE LEHTINEN
  • 2023            SIMO RIVALA

Eettiset säännöt

Tallille ei ole kehitetty toistaiseksi muita sääntöjä kuin seuraava:

Tallissa ei politikoida, ei tupakoida eikä kiroilla.

Ks. myös http://aarnentalli.fi/saannot/

Mikä on tallin salaisuus?

Joka keskiviikko Talli houkuttelee paikalle 400-450 ( jopa 500) talliveljeä. Ehkäpä Tallin leppoisa liikunta ja mukava yhdessäolo saa veljet kokoontumaan säännöllisesti hallille kuntoa kohentamaan ja vaihtamaan kuulumisia.

Muuta

Aarnen Talli on verkostoitunut ja mukana erilaisissa vapaaehtoistoiminnoissa, kuten kouluvaareina ja koulujen ala-asteiden viestijuoksujen valvojina. Tallilaiset ovat olleet mukana useissa Turun Yliopiston, Ammattikorkeakoulun ja Turun Kaupungin vetämissä hankkeissa. Tallin keppiryhmä on käynyt useina vuosina näyttämässä taitojaan erilaisissa tapahtumissa. Joka toukokuu talli näyttäytyy turkulaisille Auran rantoja vaeltavana kelta-mustana veljesjoukkona.

Tallimestarit

Tallimestari Markku Sariola

Tallimestari vastaa Aarnen Tallin toiminnan johtamisesta. Meillä on ollut tähän mennessä viisi tallimestaria:
1972 – 1983    Aarne Haahtela
1983 – 2002   Arvo Majaranta
2002 – 2013   Erkki Koskinen
2013 –  2017   Pekka Mäntsälä
2018 – 2019    Reijo Halme

 

2019 syyskuu -> Markku Sariola.

Pidetty Tallimestarimme on poissa


Tallitoimikunta

Tallitoimikunta vastaa kerhon toiminnasta.

Tallitoimikunta 2019 – syyskuu 2023

Olli Merjamaa (Sihteeri), Esko Aaltonen (Varatallimestari, Puvustaja), Alpo Rajaniemi (rahakirstu), Markku Sariola (Tallimestari), Seppo Tihula (Liikuntavastaava), Reijo Mäkynen (jäsenrekisteri), Hannu Tiainen (tiedotus)


Palkitsemiset

Tallin ansiomitalin on suunnitellut kuvanveistäjä Viljo Mäkinen. Ensimmäinen mitali annettiin Aarne Haahtelalle tallin 5-vuotisjuhlissa v. 1977. Tähän mennessä mitaleja on jaettu lähes 1000 kpl. Standaari otettiin käyttöön 1984 ja niitä on annettu yli 140 kpl. Tallilla on myös oma, musta-keltainen lippu, joka juhlallisesti otettiin käyttöön 25-vuotisjuhlissa 1997.

Comments are closed.