Aarnen talli Ylläksellä

Tärkeä osa Aarnen tallin toimintaa ovat jokatalviset Ylläs-tunturin vierailut, joista Ville Lehtinen on tehnyt seuraavan yhteenvedon:

Miten kaikki alkoi?

Aarnen tallin jäseniä on ollut mukana hiihtoretkillä Kolarin Äkäslompoloon eli Ylläkselle 1970-luvulta lähtien. Näiden retkien taustalta löytyy myöhemmin Huru-Ukot-nimellä tunnettu turkulainen lenkkikerho, joka on perustettu jo vuonna 1935. Vuodesta 1955 alkaen kyseinen ryhmä alkoi järjestää keväisiä hiihtoretkiä Ylläkselle. Aarnen tallin perustaja Aarne Haahtela oli myös Huru-Ukkojen jäsen, ja sitä kautta hän oli mukana näillä retkillä. Lisäksi Haahtela kuului myös Turun Voimistelijoiden johtokuntaan. Haahtelan lisäksi muitakin Turun Voimistelijoiden jäseniä osallistui Lapinmatkoihin jo 1960-luvulla. Lisäksi mukana oli joitakin miehiä Åbo Turnföreningen rf:stä.

Aarnen talli perustettiin vuonna 1972 osittain Turun Voimistelijoiden vapaamuotoisemmaksi rinnakkaisjärjestöksi. 1970-luvulla myös tallin jäseniä alkoi osallistua näihin Huru-Ukkojen aloittamiin Ylläs-retkiin. 1970-luvun lopulla Ylläs-retkeläiset jakautuivat kahteen ryhmään, jotka tekivät matkansa peräkkäin. Ryhmän I muodostivat lähinnä Turun Voimistelijoiden ja Aarnen tallin jäsenet, ja ryhmä II muodostui pääosin Huru-Ukoista. 1980-luvun alussa Huru-Ukkojen ja Aarnen tallin tiet kuitenkin erosivat kokonaan. Sen jälkeen nyt puheena olevat hiihtoretket ovat olleet Aarnen tallin ja Turun Voimistelijoiden yhteisesti järjestämiä. Huru-Ukot jatkoivat omia retkiään Äkäslompoloon vuoteen 1995 saakka. Alla kuvagalleriaa.

Kovia hiihtomiehiä oli silloinkin

Ainakin 1970-luvulla Aarne Haahtela itse toimi Ylläs-retkien johtajana, mutta 1980-luvulle

tultaessa vastuun otti tallin uusi tallimestari Arvo Majaranta. Mukana olleiden kertomana Majaranta piti ryhmälleen aika tiukkaa, lähes sotilaallista kuria, ehkä perintönä Haahtelan tyylistä. Esimerkiksi hiihtämään ei saanut lähteä yksin, vaan aina koko ryhmä meni yhtenä letkana Majarannan vetämänä. Päivän ”rohkaisuryyppy” toki kuului ohjelmaan ja Riemuliiterissä käyntikin oli sallittua. Yhteishiihto oli tietysti ollut mielekästä aikaisemmin, jolloin valmista latuverkkoa ei vielä ollut käytettävissä eikä myöskään nykyisiä latukahviloita tankkausta varten. Toki Varkaankurussa toimi 1950-luvulla jonkin vuoden latukahvila, mutta sen jälkeen tuli seuraavana Kotamaja vasta vuonna 1968, ja ensimmäiset koneella tehdyt ladut saatiin Ylläksen maisemiin 1970-luvun puolivälissä.

Hiihtokilometrit olivat tuolloinkin ihan kunnioitettavat. Esikuvaksi 2000-luvun Ylläs-retkeläisille poimin tähän tiedot vuoden 1984 hiihtopäiväkirjasta:

1980-luvulla ryhmän koko oli noin 20 henkeä. Retkien pituus vaihteli viikosta 10 päivään. Retken ajankohdaksi vakiintui vähitellen viikko 12, mikä sijoittuu maaliskuun puolenvälin paikkeille. Arvo Majaranta toimi Ylläksen hiihtoretkien vetäjänä noin 15 vuoden ajan eli vuoteen 1996 saakka. Hänen jälkeensä retken johtajina ovat toimineet Juhani Kinnari vuosina 1997–2002, Erkki Lassila vuosina 2003–09 ja Hans Virtanen vuosina 2010–15. Vuodesta 2016 lähtien vetäjänä on toiminut Pekka Vanne.

Majoitus ja muonitus

Retkeläisten majoitus ja muonitus oli alusta saakka kolmen sitkeän ja tarmokkaan naisen, Mäkelän talon Kaulasen tyttärien Emmin ja Anitan sekä heidän kälynsä Aira Kaulasen vastuulla. Emmi (myöh. Friman) vastasi lähinnä Jukolasta, joka perustettiin vuonna 1970 ja laajennettiin 1980-luvulla. Anita yhdessä miehensä Paavo Komulaisen kanssa puolestaan hoiti Oravanpesää, joka aloitti toimintansa vuonna 1975. Ennen Oravanpesän valmistumista ryhmä majoittui Jukolan lisäksi Mäkelän päärakennuksen kolmeen yläkerran huoneeseen sekä jo purettuun ”Parakkiin”.

Aira Kaulanen hoiti hiihtoryhmän muonituksen aina vuoteen 2010 saakka, jolloin hän siirtyi varmasti ansaituille eläkepäiville. Ruokailu tapahtui Mäkelän pihapiirissä sijaitsevassa rakennuksessa, jossa tarjolla oli runsas aamiainen ja mahdollisuus tehdä päivän hiihtoeväät sekä todella runsas ja herkullinen päivällinen. Vanhemmat retkeläiset muistavat edelleen kaiholla Airan herkkupöytiä. Vuodesta 2011 alkaen ruokailu on tapahtunut vaihtelevasti eri ravitsemusliikkeissä, aivan viimevuosina Äkäshotellissa, jonka palveluihin toki myös on oltu tyytyväisiä.

Matkat ovat osa retken kokonaiselämystä

Matkat Ylläkselle on tehty vaihdellen junalla tai bussilla. Alkuaikoina matkat tehtiin nimen omaan junalla. Yöjunalla mentiin Turusta Kemiin ja sieltä bussilla Äkäslompoloon. Henkilöliikenne Kolarin radalla alkoi vasta vuonna 1985. Samaa reittiä tultiin takaisin. Jonakin vuonna myös yksityisautot lienee ollut käytössä. 1980-luvulla siirryttiin bussikuljetukseen. Turusta lähdettiin perjantai-iltana ja perillä Äkäslompolossa oltiin lauantaina aamupäivällä. Matkan aikana oli useita pakollisia taukopysähdyksiä. Takaisin lähdettiin viikon päästä lauantai-aamulla, ja Turkuun saavuttiin samana iltana. Matkat tehtiin Onni Laihon bussilla. Kuljettaja oli koko viikon busseineen Äkäslompolossa, mikä mahdollisti erilaisten retkien järjestämisen. Useana vuonna porukka mm. kuljetettiin bussilla Pallakselle. Sieltä sitten hiihdettiin Olokselle, josta bussi taas kuljetti takaisin Äkäslompoloon.

Vuonna 2011 siirryttiin jälleen junakuljetukseen, mikä onkin koettu bussia miellyttävämmäksi: perjantai-iltana lähdetään Turusta makuuvaunulla suoraan Kolariin, josta bussilla Äkäslompoloon, ja viikon päästä lauantai-illalla samaa reittiä takaisin. Turkuun saavutaan sunnuntai-aamulla. Vuonna 2016 VR valitettavasti lopetti suoran makuuvaunuyhteyden Turusta Kolariin, mikä tarkoittaa nykyään ikäväksi koettua junan vaihtoa Tampereella mennen tullen.

Terveiset Ylläkseltä

Aarnentallilaisia on siis ollut mukana Ylläs-retkillä jo lähes 45 vuoden ajan. Näiden retkien merkeissä on syntynyt useita lauluja, riimejä ja tervehdyksiä talliveljille Turkuun. Varhaisin säilynyt on Aarnen itsensä kirjoittama pitkä runo todennäköisesti vuodelta 1978, kuvaten hiihtoretken tapahtumia ja tunnelmia. Näistä tervehdyksistä on koottu digimuotoinen kansio, josta halukkaiden talliveljien on mahdollista saada kopio kääntymällä Ville Lehtisen puoleen. Näiden hengentuotteiden voidaan katsoa myös edustavan osaa Aarnen tallin historiaa, joka ansaitsee tulla säilytetyksi. Tähän lopuksi liitetään esimerkinomaisesti Ylläs-tervehdys vuodelta 2014, joka myös kertoo omalla tavallaan kaiken oleellisen näiden hiihtoretkien sisällöstä.

Ylläs-terveiset 19.3.2014

(sävel: Meksikon pikajuna, san. Ville)
Pikajuna Kolariin saapuu aamutunnelmiin.
Aarnen tallin porukka on myös jo innoissaan.
Sukset sekä kapsekit, kaikki muutkin pakaasit
laiturille siirretään ja bussiin rahdataan.
Odottava tunnelma kaikilla on rinnassa.
Mitä mahtaa viikko meille tuoda tullessaan?
Hiihtoviikko riemuinen taas meitä odottaa –
ensi retken Velhonkota saa.

Aamupala verraton hotellissa taaskin on.
Sitten päivän lenkille jo kaikki kiiruhtaa.
Latvamaja odottaa, Kahvikeidas houkuttaa.
Kuukkeli ja koskikara meitä kannustaa.
Hyvin täällä viihdytään. Muutkin lenkit kierretään.
Lenkin jälkeen saunotaan ja hieman jumpataan.
Sitten seuraa ruokailu, ja lääke nautitaan.
Tuoko ilta riemun tullessaan??

Viikko jatkuu edelleen. Pää ei jouda pensaaseen.
Aarnen tallin mainetta on pakko puolustaa.
Tuntureita ihaillaan. Maa on lunta tulvillaan.
Talven riemut tuntea siis täällä vielä saa.
Lapin kaiho tänne toi. Jylhä luonto motivoi.
Hienot muistot retkestä ne mieltä kohottaa.
Viikko täällä piakkoin on jälleen lopuillaan –
ensi vuonna tullaan uudestaan!