Avoimien ovien päivä 19.2.2020

Aarnen Talli järjesti taas perinteisen talliveljien läheísille tarkoitetun avoimien ovien päivän.

Kosken leipomon mainioiden korvapuustien kanelin tuoksu tulvahti nenään jo paljon ennen yläkertaan pääsyä.


Meitä oli paikalla Reijon laskurin mukaan 357, mutta  tallimestarin silmä erotti meitä olevan tasan 550!


Virallissii’ uutisii’

Tallimestari Markku kertoi ensin yhteenvetoa viime aikojen tapahtumista, jonka jälkeen ohjelmassamme olivat merkkipäiväonnittelut, jotka annoimme seuraaville:

  • Pentti Viloma, 85v, joka oli liittynyt talliin vuonna 2006 ja sai nyt hopeisen mitalin
  • Alpo Rajaniemi, 70 v, joka oli liittynyt talliin vuonna 2014.

Saimme myös ilon toivottaa Esa Saviojan tervetulleeksi talliimme


 

Kuten tunnettua, meissä on myös laulumiehiä. Kuoromme esiintyi Auliksen ja Arin johdolla.

Soolonumerona oma kultakurkkumme Raimo Härkönen esitti Franz Lehàrin operetista Iloiset Lesket aarian ”Vilja, oi Vilja”. Applodit olivat ansaitut.


 

Sitten liikkumaan

Tehkääpä perässä!


Lopuksi muutamia perhepotretteja

Tässä Ari esittelee tulevia Aarnen Tallin jäseniä.

Mikaelilla oli myös tukijoukko mukana.

ENSI VUOTEEN!

Avoimet ovet 20.2.2019

Väki alkoi kokoontua halliin jo perinteisen aikaisin, jonottamaan Ah-Matin keittämää kahvia.

Ja taas nähtiin sama ilmiö kuin aikaisemminkin: lapsia kiinnostivat muut asiat paljon enemmän kuin pöydässä istuminen. Hyvä niin!


Alla Ari kysyy: Saiskos luvan?          Heimo vaimoineen

Veljekset tankkaavat ennen raskasta liikuntaosuutta.


Juhlapuheet

Hyvät Aarnen Tallin ja talliveljien ystävät

Olemme iloisia, että olette tulleet tapaamaan meitä tähän avoimien ovien
talliaamuun.

Meiltä kysytään usein, mikä saa 700 ikämiestä Aarnen tallin keltaisiin.
Kysymys yllättää. Eipä tuota ole tullut ajateltua. Tämä vaan on mukavaa.
Kerta kerran jälkeen kroppa ja mieli kiittävät. Hyvä olo talliaamun jälkeen.
Kun kyselijä kaipaa konkreettisia syitä tulevat mieleen ne muutamat
periaatteet, joita talliveljeltä edellytetään. Kuten että emme politikoi,
emme kyseenalaista toisen veljen arvoja emmekä kilpaile lue koko puhe tästä
Tallipäivän 2019-02-20 avaus.


Turun Kaupungin vapaa-aikatoimialan talouspäällikkö Ilkka Mäkynen esitti kaupungin tervehdyksen Turun Kaupungin tervehdys Aarnen Tallille

 


Sitten Esko pääsi mielihommaansa, saattamaan meidän Liikuntatoimistomme  Liikuntapalveluvastaavan Saija Kultalan lavalle.


Kyllähän me Saijaa useamminkin kuuntelisimme, eikö vaan veljet?

 


Tämän jälkeen pääsimmekin taiteellisesti korkealle tasolle, kun meidän oma Luciano Pavarottimme,

Raimö Härkönen, lauloi Verdin ”La donna è mobile”


Onnittelut

  • Toivo Murto, 80v, liittynyt talliin vuonna 2009 ja sai nyt prossimitalin
  • Leo Okkonen, 80v, liittynyt talliin vuonna 2009 ja sai myös pronssimitalin sekä
  • Iiro Mäki-Tanila, 75v, liittynyt talliin vuonna 2004, sai hopeamitalin


Meillä oli joukossamme toisiakin veteraaneja:
Risto Heikkilän lapsenlapsista Luka oli mukana jo kahdeksatta kertaa ja Milla kuudetta. Aplodit!


Pitkän paikallaan istumisen jälkeen päästimme myös vihdoin

Lapset liikkeelle

Ja aikuiset myös


HYVÄT VIERAAMME: TOIVOTAMME TEIDÄT  TERVETULLEIKSI ENSI VUONNA UUDESTAAN

Avoimien ovien päivä 21.2.2018

Tänään oli taas se päivä, jolloin pääsimme esittelemään läheisimmillemme, mitä me puuhaamme täällä aamun hämärinä tunteina. Lapsille Kupittaan Urheiluhalli tarjosi taas mahdollisuuden juosta vapaasti, ja sitähän he tuntuivat erityisesti odottaneen.

Pienimmät vieraamme keskittyivät taapertamiseen, hiukan isommat taas ottivat jo juoksuaskeleita.

Meitä oli paikalla kutakuinkin alle 450, koska kerran pullat riittivät.

 

 


 

Tallimestarimme avattua tilaisuuden hän kutsui paikalle pienet kunniavieraamme Haarla-Pikisaaren päiväkodista. Katsokaapa allaolevasta galleriasta, miten heidän keppijumppansa Sepon ohjauksessa sujui.




 

 

Meidän ensimmäinen ohjelmanumeromme oli ”Sä kasvoit neito kaunoinen” seisaaltaan laulettuna meidän vieraillemme. Musisoinnista vastasivat totuttuun tapaan oma duomme Aulis ja Ari.


Olli A. Manni

Turun Kaupungin tervehdyksen esitti meille Olli A. Manni.

Niin, ja lupasi todistajien läsnä ollessa liittyä Aarnen Talliin heti kohta ensi tilassa, jahka jää eläkkeelle.

Olisikohan pitänyt napata lupauksesta kiinni saman tien? Alaikärajamme kun on selvästikin jo ylitetty. Niin, ja kun tuo lainatakkikin niin hyvin näyttää istuvan.

Kuis’ on, Olli?


Jenna Walden TULE-keskuksesta

Fysioterapeutti Jenna Walldén TULE-keskuksesta kertoi meille esimerkein senioriliikunnan  perusperiaatteista ja – kuten kuvasta näkyy – esimerkkiryhmämme yritti seurata ohjeita tosi tarkkaan.

Siellä keskuksessa kannattaa käydä. Katso lisätietoja TULE-keskuksesta  


Onnitteluvuorossa olivat seuraavat talliveljet:

  • Turkka O. Lehtinen, 80v, oli liittynyt talliin 2004 ja sai hopeisen mitalin
  • Tarmo Koivisto, 80v, oli liittynyt talliin 2006 ja sai pronssisen mitalin

TURKKA O.LEHTINEN ja TARMO KOIVISTO


Uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin

Hannu Rinne ja Pekka Reuhkala.


Virallisen osuuden jälkeen

Reijo ohjasi vieraitamme keppijumpan saloihin.

Haarla-Pikisaaren päiväkodin kunniavieraamme ovat tässä Sepon keppijumppaohjauksessa.

Kuulehan Simo, mitä sää siinä oikeen puuhaat? Ai et pysty vastaamaan, vai?


Galleriassa on muita tapahtumakuvia.

 

Avoimien ovien päivä 22.2.2017

Paikalle oli tultu hyvissä ajoin. (suurenna kuva klikkaamalla)

 

 

 

 

 

Meitä oli paikalla 381. Kahvia riitti kaikille mutta liput loppuivat.

Haarla-Pikisaaren päiväkodin lapset olivat taas tulleet vierailulle.

Osmo Koivunen oli tuonut pienimmätkin mukaan. Hyvä!


 

Simo palautti Turun Voimistelijoiden kiertopalkinnot – todistetusti!

eli siis muisti toimii  vielä…


Virallinen osuus


Tallimestarin avauspuheen jälkeen…  kuoromme kajautti nimikkolaulumme ja Reijo Ahola ja Markku Liitola viihdyttivät.


 

Hanne Mansala Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksestä piti ajankohtaisen esitelmän

MUISTISAIRAUDEN HÄLYTYSMERKIT JA  MIKÄ LASKETAAN IÄN MUKANAAN TUOMAAN NORMAALIIN UNOHTAMISEEN.

Lisätietoja http://www.muistiturku.fi/

 

 

 


Onnittelut

Onnittelimme seuraavia

 


Kaikki voimistelevat

Kaikki pääsivät keskuskentälle keppijumppaan Halmeen Reijon ohjauksessa

 

 


Muut vain nauttivat ;-}}


Sitten päästiin loppujumppaan


 

 

 


 

Mukana olleen lapsen suusta kuultua: ”Miksei Aarnen talli pidä tällaisia päiviä useammin?”


ja lopussa kiitos seisoo.