Kahvituksestamme vastasivat Martat. Hyvää oli kahvi ja pullia riitti.
Tämän päivän lapset osaavat jo poseerata heti kameran nähdessään. ;-))
Ohjelmamme
oli perinteellinen eli musiikkia. Juhlapuheet jäivät vähemmälle.
Tässä kuvassa on NELJÄ sukupolvea!
Tallimme kuoro
Esiintyi Auliksen ja Arin johdolla.
Virallisen rekisterin mukaan meillä oli paikalla aikakin 207 talliveljeä, läheiset mukaan arvioituina tuollaiset yli 300!
Liedon säästöpankki tarjosi ilmaisia arpoja. Vaan lieneen kuitenkin niin, ettei ilmaisia lounaitakaan ole olemassa…
Onniteltavia oli kaksi:
- Hans Virtanen, päivänsankari ja monivuotinen liikuntamme vetäjä, joka täytti 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2003 ja sai nyt standaarin.
- Tarvo Koivisto, joka oli juuri täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2006 ja sai hopeisen mitalin.
Onnittelut vielä kerran.
Musiikkia (jatk.)
esitti myös Pekka Saarela. Taisi siellä Funikulaarikin iloisesti liikkua.
Laulun Ystävät,
joista varsin moni on myös Talliveljiä, esitti päätteeksi taitavaa moniäänistä laulua.
Liikunta jatkuu
Ja juhlan jälkeen tarvitaan niitä, jotka siivoavat jäljet. Kiitos Seppo ja moni muu.