Tallipäivä 17.11.2021

Konehuoneessa

oli uhkaavan hiljaista vielä varttia vaille kahdeksan. Kuinkahan monta tänne uskaltaa huolimatta AVI:n hiukan huolimattomasta ukaasista?

Soutulaitteessa kaksi kilometriä kesti karvan päälle 10 minuuttia. Parannettavaa ennen kevättä olisi vielä.


Aamuvenyttelyt

(klikkaa kuvia suuremmiksi)

Taustalla nuoret näyttivät, kuinka vetreitä heidän lihaksensa vielä ovat.

Tästä vaan ottamaan mallia!

 

 

 

 

 

 

 


Meitä tuli kuitenkin paikalle 270 veljeä.

  • Risto Heikkilältä kuulimme, että hänen liittyessään Talliin vuonna 2002 ensimmäisellä kerralla paikalla oli 280 veljeä. Olemme siis palannneet 20 vuoden takaiseen tilanteeseen.

Risto Heikkilältä kuultiin, että kun hän liittyi Talliin, ensimmäisellä kerralla paikalle kokoontui 280 veljeä. Olemme siis takaisin 20 vuoden takaisessa. Siitä on hyvä ponnistaa ylöspäin.


Päivän erikoiset

Turun Sanomien toimittaja Susanne Hiltunen valokuvaajineen (Jane Iltanen) tuli tekemään meistä juttua Ajassa-palstalle.  Tapasi meillä yllättäen nuoruuden työpaikan pomonsa.  Tässä linkki juttuun Turun sanomissa

Turun Seudun Vanhustuki Ry:stä

Kuntoilukummitoiminnan ohjaaja IIda Aulas ja Tukiystävätoiminnan suunnittelija Laura Tuominen kävivät kertomassa toiminnastaan ja toivoivat, että joku/jotkut meistä ”parempijalkaisista”  kiinnostuisivat tulemaan mukaan vanhuisen tukitoimintaan.

Kuntoilukummin tehtävänä on käydä joka toinen viikko vahhuksen luona, jolloin yhdessä hänen kanssaan tehdään ohjattuja harjoituksia. Käyntejä on neljä kuukauden ajan ja tehtävään saa perehdytyksen kummikurssilla.

Kursseja järjestetään yhdistyksen toimistolla Läntinen Pitkäkatu 33.

  • Ti 30.11.2021 klo 1.30-19.30 tai
  •  Ti 11.1.2022 klo 13-16

Ilmoittautumiset puhelimella 050 544 3313 tai kuntoilukummi@vanhustuki.fi.


Onnitteltavina olivat tänään

  • Matti Maisala, joka oli sunnuntaina täytttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin 8.12.1999. Oliko päätös liittymisestä kypsynyt Itsenäisyyspäivänä?
  • Penti Virtanen, joka oli juuri tiistaina täyttänyt 80 vuotta. Pentti liittyi Talliin 12.12.2001 eli hänellä tulee vielä ennen Puurojuhlaa siinäkin pyöreitä vuosia täyteen.
  • Molemmat saivat standaarit.


Uudet Talliveljet

Uusiksi tlliveljiksi olivat ehdolla Matti Keinänen ja Paul Gustafsson. Molemmat hyväksyttiin yksimielisesti. Tervetuloa joukkoomme.

Tagged . Bookmark the permalink.

Comments are closed.