Tallipäivä 17.1.2024

Meitä oli tänään paikalla 258.

Ulkona oli pakkasta lähes -20C, mikä lienee syynä matalaan osallistusmismäärään.


Aamuvoimistelussa

venyteltiin paikkoja niin että rusahteli.


Virallissii uutissii

Meillä olivat vieraina apulaispormestari Mirka Muukkonen, jonka vastuualueella myös me olemme, sekä Liikuntalautakunnan puheenjohtaja Sini Häkkinen.


Onnitteluvuorossa oli

Asko Aaltonen, joka oli edellispäivänä täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2015 ja sai Pronssimitalin.

Uusia talliveljiä

oli tulossa kolmin kappalein: Ari Vuorio, Arne Lundkvist ja Martin Ahlström.

Kaikki hyväksyttiin yksimielisesti.


Hölkkäkävely sisällä

tekee hyvää, kun ulkona on vaarallisen liukasta.

Tallipäivä 29.11.2023

Meitä oli paikalla 250, enemmänkin olisi kyllä mahtunut.


Aamujumppaa

veti tänä aamuna Pekka.

 

 

 

 

 

 


Hengitysharjoituksia

Talliveljet saivat henkilökohtaista opastusta Peak Flow-mittarin käytössä Aavan sairaanhoitajilta.

Muistutus: keuhkot täyteen ja sitten äkkipuhallus.

Meidän ikäisiltä tuollainen 450-500 L/min olisi kohtuusuoritus. 

Tässä hengityshoitaja Anni-Sofia Luhtala ohjaa Aatosta.

PEF-viitearvolaskuri

Kiitos Simo organisoinnista


Loppujumppaa

veti Hans


Tallipäivä 22.11.2023

Meitä oli paikalla 250.


Haastattelu Suomen Turku-lehdessä

Toimittaja Pirjo Peltoniemi tuli tekemään haastattelua mm. eturauhaslääkkeiden saatavuudesta.  Hän kiitti meitä tallilaisia aktiivisuudesta.


Aamuliikuntaa

Kääpiökävelystä tuli aivan armeija-ajat mieleen.

 

 

Tämä päkiä/kantapää-liike tekee aamujäykille pohkeille eetvarttia.

Ja tämä venytys tuntuu reiden sisäpinnalla.


Onniteltavina olivat

  • Jouko Laine, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt talliin vuonna 1999 ja sai Standaarin.
  • Reino Hurri, joka oli täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt talliin vuonna 2006 ja sai hopeoidun mitalin
  • Jaakko Lehtonen, joka oli täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt talliin vuonna 2010 ja sai myös hopeoidun mitalin.

Ikämiesten ulkonäkö sen kuin nuorenee, sanoi vaimo!

Uudet talliveljet

Talliveljiksi hyväksyttiin Hannu Sipilä ja edellisellä kerralla kuvasta pois jäänyt ___ (päivittyy)


Loppuhuitelut

Tätä ryhmää veti iloisine juttuineen Simo Rivala, ikää tuollaiset 82 vuotta. Tehkääpä perässä!

 

JA JALAT SUORINA, VARPAISTA KIINNI!

EIPÄS HUIJATA, JOKAISELLA KANTAPÄÄT IRTI LATTIASTA!

Tallipäivä 8.11.2023

Meitä oli tänään paikalla 264.


Aamuvoimistelussa viuhdottiin kunnolla.

 


Onniteltavana tällä kertaa oli

Tapio Kaleva, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2013 ja sai pronssisen mitalin.


Uusia talliveljiä

hyväksyttiin joukkomme : Matti Mustajärvi ja Antero Vuorinen. TERVETULOA!


Ja sitten loppuvenyttelyt

Tallipäivä 25.10.2023

Meitä oli paikalla 273. Hyvä hyvä!

Aamuvoimistelussa

oltiin ”hengessä mukana”

Ja siitä vaan kiskotaan…

Tuohon vielä lapsenlapsi selän päälle lisäpainoksi. Vieläkö pysyy ylhäällä?


Valmistautuminen


Onniteltavina olivat

  • Lauri Kakko, joka oli juuri täyttänyt 85 vuotta, oli palkittu tähän mennessä kaikella muulla paitsi kukilla, Kukat hän siis sai. Lauri oli liittynyt Talliin vuonna 1997.
  • Kauko Laiho, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2011.

 


Loppuvenyttelyssä

oli taas vetreää porukkaa.

Tallipäivä 18.10.2023

Meitä oli tänään paikalla 281 Talliveljeä. Lähes ennätys.


Meillä on uusi Puvustaja – Markku Hautala.

Koska meillä on siis Tallitoimikunnassa kaksi Markkua, uusi Markkumme ehdotti – sekaannusten välttämiseksi – käyttämään hänestä nimitystä Söör-Markku ja Tallimestarista Markku vaan. Katsotaan, yleistyykö käytäntö.

Katos, mitäs mulla täällä on!


Vetäjien koulutus

Jenna Walldén Turun TULE-keskuksesta tuli taas kerran kouluttamaan meidän vetäjiämme oikeiden voimistelu- ja venytysliikkeiden ohjaamiseen. Vaikka me olemmekin vetreitä senioreja, riskit liikuntavammoihin ovat meillä suuremmat kuin nuorilla.

Keskuksesta Humalistonkadulla saa myös apua ja ohjausta paikan päällä.


Aamusutinaa

Aamuvoimistelussa

Meillä olivat mukana Turku-seuran toimittaja ja valokuvaaja tekemässä juttua seuran vuodesta 1959 julkaisemaan lehteen SUOMEN TURKU. Lehdessä kerrotaan Turun historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuudesta kiinnostavien ihmisten ja ilmiöiden kautta. Kannattaa myös tutustua Turku seuran järjestämiin Tapahtumiin eri puolilla Turkua.


 

Sponsoriuutinen

Aarnen Talli sai itselleen ja veljille hienon tukijan. Asianajotoimisto Vesa Thureson antoi Tallille rahalahjoituksen toimintamme tukemiseksi, minkä lisäksi toimisto myöntää lakipalveluista 25% alennuksen kaikille talliveljille.

Milja Thureson, moninkertainen pikajuoksun Suomen mestari treenaa kanssamme Kupittaan hallilla, ollaan pojat kovassa seurassa.

Kiitos Vesa ja Milja!


Virallisempi osuus

Tänään onnittelimme seuraavia:

  • Risto Suviala, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2012 ja sai pronssisen mitalin.
  • Antero Leino, joka oli juuri täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2013 ja sai pronssisen mitalin.


Koska Tallimestari oli kehottanut Tallille tulevan lehdistön vuoksi meitä pukeutumaan parhaimpiimme, Pekka oli tehnyt työtä käskettyä, mistä tämä kuva todisteena.


On hyvä, että apu on lähellä.

Loppuliikunta

otetaanpa hiukan rauhallisemmin.

Tallipäivä 11.10.2023

Meitä oli tänään paikalla 244 Talliveljeä.

Nuorempien opetus…

on osa meidän toimintaamme


Aamuvoimistelu…

on aloitettava hiitaaasti, etteivät paikat revähdä.


Virallinen osuus

Turun Seudun Vanhustuki ry:n

toiminnasta kävivät kertomassa Tukiystävätoiminnan suunnittelija Laura Tuominen kollegoineen ja toivoivat, että joku/jotkut meistä ”parempijalkaisista”  kiinnostuisivat tulemaan mukaan vanhusten tukitoimintaan.


Onnittelut

Standaarin sai

  • Veikko Mäkinen, joka oli täyttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2003

Hopeoidun mitalin saivat

  • Jorma Ekroth, joka oli täyttänyt 85 vuoitta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2003
  • Pentti Kajala, joka oli täyttänyt 80 vuoitta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2003

Uusi Talliveli,

Timo Kaarnisto, hyväksyttiin joukkoomme yksimielisesti.

Loppuhuipennus

Salissa kaikuu hiukan, minkä vuoksi komennot tulevat kepittäjille hiukan eri aikoihin ;-))

Tallipäivä 4.10.2023

Meitä oli tänään paikalla 262 Talliveljeä.

Onnittelut

  • Standaarin sai Lennart Varjo, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2005.
  • Onnittelimme myös Heikki Lepistöä, joka oli täyttänyt 75 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2017.

Uudeksi talliveljeksi

hyväksyttiin Tapani Kosonen. Toivottavasti viihdyt joukossamme.

Tallipäivä 13.9.2023

Meitä oli tänään paikalla 246 Talliveljeä.

Kuvien ottamisesta vastasi Reijo Mäkynen.

Tallivelikandidaatti Vesa Viljanen kirjautumassa.


Virallissii uutissii Tallist

Standaarin saivat:

  • Maunu Hella, joka oli täyttänyt 90 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 1999 ja
  • Jorma Ääri, joka oli täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2000.

Pronssia saivat

  • Esko Tuohimaa, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2013  ja
  • Pertti Pyökäri, joka oli täyttänyt 80 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2014.

Lisäksi onnittelimme

  • Kalervo Peltomäki, joka oli täyttänyt 85 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2016 ja
  • Rauno Lahti, joka oli täyttänyt 70 vuotta. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 2019


Uusiksi Talliveljiksi

hyväksyimme seuraavat: Arto Pajuniitty ja Vesa Viljanen (Tuli kuvaan seuraavana tallipäivänä)

Esittelimme uudet Jumpanvetäjät

Lauri Jaakkola ja Pekka Nurmio.

Tallipäivä 6.9.2023

Kuntosalilla

tavattiin taas melkein neljän kuukauden jälkeen: ”Ai sääki olet viäl’ hengis!”

Yläkerrassa nuoret valmennettavat näyttivät meille, miten kuntopallon kanssa levätään. Siitä vaan mallia!


Aamuveryttelyssä

Ai mää vai? Kohauttelen tässä vaan hartioitani.

Ihanaa päästä taas venyttelemään.

Mulla oli korvassa jotain.


ERKKI KOSKINEN 1933-2023 IN MEMORIAM

Ylitallimestari Erkki Koskinen poistui joukostamme 31.7.2023. Hän oli 90-vuotias.

Pidimme hänelle ja muille poistuneille veljillemme hiljaisen hetken.


Syyskauden avajaiset

Perinteelliseen tapaamme avasimme syyskauden musiikilla, jota vetivät Aulis ja Ari. Kiitos teille, taas kerran.


Onniteltavat

Kesätauon aikana olivat talliveljet taas täyttäneet tasavuosia. Tällä kerralla onnitteluvuorossa olivat seuraavat:

Hopeisen mitalin

  • Seppo Tuomi
  • Olli Aramo

Pronssisen mitalin

  • Vesa Perho
  • Rauno Mikkola
  • Jukka Rauhaniemi
  • Heikki Koivisto

Merkkipäiväonnittelu

  • Aulis Lehtola
  • Matti Hellman
  • Hauhtonen Sakari

Uudet talliveljet

Uusiksi talliveljiksi hyväksyttiin seuraavat:
Jari Gottschalk, Jussi Isotalo, Eero Keskinen, Ari Kivikoski, Ismo Laaksonen, Kari Salonen,  Markku Tuuli. Kuvassa on vielä kahdeksas, ehdollisesti liittynyt, joka toivottavasti vahvistaa mukaantulonsa seuraavalla kerralla. Muiden lisäksi paikalla oli vielä kaksi lupaavaa talliveljeä, jotka lupasivat liittyä joukkoon. Tapaamme heitä toivottavasti seuraavavalla kerralla.

Loppurypistykset

Pertti Verho veti meille syksyn ensimmäisen keppijumpan. Tehokas oli, kiitos.

Mäkihyppääjätyylillä eteenpäin!

Tiedoksi: Tiedottaja poistuu rivistä kuukaudeksi. Olen taas paikalla tallipäivänä 11.10. . Laitan päivityskuvia matkan varrelta fb-sivulleni.

Terveisin, Hannu