AARNEN TALLI-logo
Tähän asti päästiin viime kerralla. Ensi kerralla jatketaan. Olisikohan A:ta hiukan kavennettava?
Aamuvoimistelussa ketarat olivat kattoa kohti
Onnittelut
Arto Latvakangas oli täyttänyt 70v.
Kevään kolmanneksi viimeisen aamuvoimistelun vetäjäksi saimme Markun. Kaikki, jotka eivät pyörtyneet, kiittivät.
Onniteltavina olivat tänään Reijo Orvasto, 85v, joka sai Aarnen tallin standaarin sekä Jarmo Hokka, 75v. joka sai kunniakirjan.
Valtavan kirkas auringonpaiste., Meitä oli paikalla tasan 400. Hyvä!
Aamun venyttelyn merkitys on suuri. Vaikka olisi ollut ensin alhaalla kuntosalissa, harva lienee muistanut aamuliikunnan.
Aarnen talliin liittyi kevään aikana 9 jäsentä. Meitä on nyt 770.
Kevään viimeinen tallipäivä on 10.5. ja seuraavalla viikolla 17.5. on Auran rantojen kävely.
Syyskausi alkaa 6.9.2017.
Onniteltavia ei tällä kerralla ollut.
Kun edellisessä vaiheessa on lihakset saatu lämpimiksi, jäsenetkin taipuvat ihan eri tavalla.
Katos, toipilaanakin parempi tulos kuin pitkiin aikoihin… Pitääpä hellittää hiukan. Tasaisesti ja pomppimatta. Ja sitten voikin venytellä itsensä kuntoon juoksu/kävelylenkkiä varten.
Superseniorit-viikko 8. – 12.5.2017 Turussa ja Kaarinassa. Lisätietoja katso http://superseniorit.fi/assets/esite_2017.pdf
Tarkoitettu jokaiselle, joka tuntee itsensä supersenioriksi. Ja mehän olemme!
Erityisesti huomattava viikon lopputapahtuma, Konserttitalossa 12.5. klo 13-15 järjestettävä
SUOMI 100 -LOPPUTAPAHTUMA – Musiikillinen aikamatka läpi itsenäisen Suomen -konsertti
Tapahtuman juontaa Markku Heikkilä
Tapahtuman päättää Pirkko Mannola
Huom! Konsertin aluksi mieskuoro Laulun Ystävät esittää Finlandian
Kahvitarjoilu alkaa jo klo 12 konserttitalon aulassa.
TILAISUUS ON MAKSUTON
Auran Rantojen kävely on 17.5. ja samana päivänä on myös ”Siltojen välissä – keskellä Turkua” – tapahtuma klo 13. Silloin jumpataan ja kävellään musiikin tahdissa. Ilmojen haltijalta toivotaan taas aurinkoista ja tuuletonta päivää.
Turun koulujen ala-asteiden viestikarnevaalit Paavo Nurmi-stadionilla tiistaina 30.5.2017, johon Aarnen talli on perinteellisesti järjestänyt toimitsijoita.. Veljiä on jo ilmoittautunut 11, toiset puolet mahtuu vielä.


Mutta kyllä kuminauhajumppa on poikaa.
Kotisivunpitäjä palasi sairaslomalta (vai voiko vapaaehtoishommista olla lomalla?)
Nähdään taas ensi keskiviikkona.
Paikalle oli tultu hyvissä ajoin. (suurenna kuva klikkaamalla)
Meitä oli paikalla 381. Kahvia riitti kaikille mutta liput loppuivat.
Osmo Koivunen oli tuonut pienimmätkin mukaan. Hyvä!
eli siis muisti toimii vielä…
Tallimestarin avauspuheen jälkeen… kuoromme kajautti nimikkolaulumme ja Reijo Ahola ja Markku Liitola viihdyttivät.
Hanne Mansala Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksestä piti ajankohtaisen esitelmän
MUISTISAIRAUDEN HÄLYTYSMERKIT JA MIKÄ LASKETAAN IÄN MUKANAAN TUOMAAN NORMAALIIN UNOHTAMISEEN.
Lisätietoja http://www.muistiturku.fi/
Onnittelimme seuraavia
Kaikki pääsivät keskuskentälle keppijumppaan Halmeen Reijon ohjauksessa
Muut vain nauttivat ;-}}
Mukana olleen lapsen suusta kuultua: ”Miksei Aarnen talli pidä tällaisia päiviä useammin?”
ja lopussa kiitos seisoo.
Kuntosali oli taas vilkkaassa käytössä
Kevät tekee tuloaan ja kohta alkavat keväiset pihanhoito- ja kesämökkityöt. Onneksi ne eivät vielä ole haitanneet osallistumista tallipäiviin.
Uudeksi talliveljeksi hyväksyttiin Ilkka Norri. Tervetuloa!
Reijo harjoittelee jo keväisiä pyöräilyreissuja varten.
Ensinnä 2000 metriä soutua
Tasapainolaudalla harjoittelu parantaa lihaskoordinaatiota.
Periaatteessa jokainen meistä on jo sen ikäinen, että tämä harjoittelu olisi suositeltavaa.
Aarnen tallilla ei ole vielä sääntöjä. Siltä varalta, että sellaiset joskus rustattaisiin, alla on Pekka Virtasen, vuoden 2016 Talliveljen, ystävällisesti käyttöömme antamat Ture-seuran säännöt. Noin niin kuin malliksi.
Pekka oli perustamassa seuraa vuonna 1950 ja oli allekirjoitushetkellä vielä alle 10-vuotias!. Mitäs sanotte?
Klikkaa vieressä olevaa kuvaa suuremmaksi.
Tällä kertaa ei uusia jäseniä tarjoutunut paikalle.