Tallipäivä 15.5.2019

Olimme saaneet vieraaksi kevään viimeiseen tallipäivään toiminnanjohtaja Janina Anderssonin MLL:n V-S piiristä


Meitä oli paikalla 322

ja sen huomasi, sillä Urheiluhallin ilmastointi oli remontin takia edelleen pois päältä. Hengenahdistusta ei kuitenkaan kukaan tuntunut valittavan.


Virallinen osuus

Kevään viimeinen tallipäivä vietettiin perinteikkäästi musiikin merkeissä Auliksen ja Arin johdolla. Meillä oli ensiesityksessä Aarre Aitamon 12.10.1977 sanoittama Aarnen Tallin marssi, joka löytyy linkistä AARNEN TALLIN MARSSI-AARRE AITAMO.

Myös vieraamme Janina kutsuttiin mukaan. Hienosti meni ihan ex-temporena.

Entisten telakkalaisten rivi osallistui myös ilonpitoon, tottakai.


Onniteltavia oli taas vain yksi:

Pekka Östlund oli täyttänyt 80v. Hän oli liittynyt Talliin vuonna 1996 ja sai nyt tallin Standaarin.

Paparazzi onnistui myös todistamaan meidän edellisen sihteerimme Hannun vierailun tallissa


Lehmusvalkaman liikuntapäivä,

johon Talli osallistui kaupungin yhteistyön merkeissä. Lämmittelyjumppia vetivät Markku Sariola ja Sulo Sotaniemi.

Kuvassa ovat sähköavusteisen riksa-ajelun veljet Seppo Nessling – haitareineen-  ja Kari Tölkkö.


Seuraava tallipäivämme on taas 4.9.. Nähdään.

Tagged . Bookmark the permalink.

Comments are closed.